Elämä on kärsimystä.
Kärsimys johtuu elämänhalusta
ja loppuu, kun elämänjano sammuu.
Näin opetti Buddha.
Buddhalaisuus on ateistinen uskonto.
Miten kristinuskossa ajatellaan.
Sattuu, sattuu, sairastan.
Miksi kärsin näin?
Eikö Jumala olekaan
hyväntahtoinen, kaikkivoipa ja olemassa?
Kuuluu jonkun auttaakin, sanoo pappi.
Lievittää kipuja, hoitaa syytä,
pidellä kädestä, jutella ja lohduttaa,
kertoa, miten Kristus ymmärtää tuskasi,
koska kärsi ristillä.
Pelottaa, saatan kuollakin.
Kaikkihan joskus. Mitä voimme tehdä?
Lievittäkäämme kuolemanpelkoa,
kertokaamme lohduttavaa tarinaa taivaasta, johon me uskomme.
Toivomme, että tämä on tottakin.
Olisi niin hieno juttu. Kertakaikkiaan.
Uskon, toivon ja luotan, että näin on
Varmaksi en tiedä, mutta toimin tässä uskossa.
Joskus keskiajalla tätä treveyskremppaisista huolehtimista varten
oli luostareita ja niissä nunnia ja munkkeja.
Nykyään meillä on sairaaloita.
Helpottaa vain meidän työtaakkaa,
kun maakunnat hoitaa ja valtio rahoittaa.
Huisin hyvä juttu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti