Tuntijako peruskoulussa

Alkuopetuksessa eli parina ensimmäisena vuonna opettaisiin päivittäin(* tunti äidinkieltä ja tunti joko matematiikkaa (3 viikkotuntia) tai ympäristö- ja luonnontietoa (2 viikkotuntia). Lisäksi joka päivä(* olisi tunti "taitoaineita" (eli lähinnä liikunnallisia leikkejä sekä käsitöitä) sekä tunti kulttuuriperintöön tutustumista. Kulttuuriperinnön tunneilla käsiteltäisiin (aluksi lasten arkeen, omaan lähiympäristöön ja juhlapäiviin liittyvää) kulttuuria, historiaa ja uskontoa pitkälti taideaineiden (musiikki, kuvaamataito, draama ja kirjallisuus) keinoin. Äidinkieltä olisi viikossa kaksi tuntia vähemmän kuin nykyään, mutta tämä selittyy sillä, että nykyään äidinkieleen kuuluva kirjallisuus on tässä laskettu osittain osaksi tuota kulttuuriperintöä. Koulupäivän pituus olisi neljä tuntia ja viikkotuntimäärä 20 - nykyiseen 19 viikkotuntiin päästäisiin opettamalla vaikkapa taitoaineita vain neljänä päivänä viikossa.

Seuraavassa vaiheessa eli kolmannella luokalla alkaisi ensimmäinen vieras kieli tai kotikieli (A1-kieli), jota olisi kolmena päivänä viikossa tunnin verran ja johon sisältyisi kulttuuriperinnön opetusta. Muita aineita opettaisiin saman verran kuin alkuopetusvaiheessa. Koulupäivä pitenisi siis kolmena päivänä viikossa neljästä tunnista viiteen, viikkotuntimäärä 23 kuten nykyään.

Viidennellä luokalla alkaisivat toinen vieras kieli (A2-kieli) sekä erilliset matemaattis-luonnontieteelliset reaaliaineet. Äidinkieltä ja vieraita kieliä olisi yhteensä kaksi tuntia päivässä neljänä päivänä viikossa (viikkotunteja 4+2+2), matemaattis-luonnontieteellisiä aineita samoin (matematiikka 4, biologia ja maantieto 2, fysiikka ja kemia 2) ja kulttuuriperintöön tutustumista sekä taitoaineita molempia olisi tunti päivässä neljänä päivänä viikossa. Koulupäivän pituus viisi tuntia (yhtenä päivänä viikossa neljä) ja viikkotuntimäärä 24 kuten nykyään.

Seitsemännellä luokalla alkaisivat oppilaanohjaus (tunti viikossa) kolmas vieras kieli (B1) sekä tietotekniikka ja formaalit kielet (eli logiikkaa, merkkauskieliä, ohjelmointia) - mielellään kaikille, mutta ajattelen nyt ei-niin-teoreettisesti suuntautuneita sen verran, että kaksi jälkimmäistä olisivat vaihtoehtoisia taito- ja taideaineiden kanssa. Kulttuuriperinnön muodostavat aineet siis erkanisivat tässä vaiheessa erillisiksi oppiaineiksi. Taito- ja taideaineita (liikunta, kotitalous, käsityö, kuvaamataito, musiikki sekä draama ja kirjallisuus) voisi valita neljästä (jos on valinnut sekä valinnaisen B1-kielen että tietotekniikan) kahdeksaan tuntia viikossa. Humanistisia reaaliaineita olisi tunti päivässä - uskontotietoa, etiikkaa ja filosofiaa kahtena päivänä, historiaa ja yhteiskuntaoppia kolmena päivänä viikossa. Äidinkieltä ja vieraita kieliä olisi yhteensä kaksi tuntia päivässä B1-kielen (2 viikkotuntia) valinneilla joka päivä ja muilla neljänä päivänä viikossa 4+2+2, matemaattis-luonnontieteellisiä aineita samoin (matematiikka 3, biologia ja maantieto 2, terveystieto 1, fysiikka ja kemia 2, valinnainen tietotekniikka ja formaalit kielet 2). Kahdeksannelta alkaen voisi lisäksi valita syventäviä kursseja suosikkiaineissaan tai muita lyhytkursseja (lukuaineiden minimiviikkotuntimäärät laskisivat tällöin).

*)Opetusta ei siis olisi mikään pakko organisoida ja jaksottaa näin mekaanisesti, mutta tuntien määrät ja niiden suhde tulevat mielestäni havainnollisemmiksi näin esitettynä.

Disclaimer: Tämä ei eroa kovin radikaalisti nykyisestä enkä ole tätä mitenkään perusteellisesti miettinyt - parempiakin ehdotuksia voi siis olla (ja niitä saa esittää kommenteissa).

Koulun uskonnonopetus monikulttuurisessa yhteiskunnassa

Koulun uskonnonopetus on ollut kiistelty aihe etenkin viime aikoina. Jotkut ateistit ovat olleet huolissaan siitä, että lapset joutuvat aivopesun uhreiksi tai vähintäänkin voivat altistua uskontojen haitalliselle vaikutukselle koulun uskonnon opetuksessa ja toivoneet uskonnon opetuksen poistamista opetussuunnitelmista kokonaan. Uskonnot ovat kuitenkin tärkeä osa ihmiskunnan kulttuuriperintöä ja niiden opettamisen jättäminen pelkästään uskontokuntien omalle vastuulle pelätään suosivan äärisuuntauksia maltillisten kustannuksella. Eri uskontojen tuntemisen avulla voisimme myös paremmin ymmärtää toisiamme ja koko ympäröivää monikulttuuristuvaa yhteiskuntaa.

Oman uskonnon opetuksen järjestämisen hankaluus sellaiseissa tilanteissa, kun koulussa on useiden eri uskontoryhmien edustajia, on myös noussut esille. Yhtenä ratkaisuna tähän ongelmaan on esitetty kaikille yhteistä uskontotietoa. Jyrki Kasvi otti puheessaan Oman uskon opetuksesta uskontojen vuoropuheluun esille uskonnon opetuksen uudistamisen. Olen pitkälti samaa mieltä tästä kohdasta: "Erottelemisen asemesta meidän tulisi saattaa nämä lapset yhteen, oppimaan toisiltaan ja toisistaan. Ymmärtämään, että eri uskonnoilla on paljon enemmän yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä."

Omassa mallissani eri uskontoja käsiteltäisiin varhaiskasvatuksesta alkaen ihmiskunnan kulttuuriperinnön osana siten, että lapset tutustuisivat niin oman uskontonsa kuin muiden uskontojenkin juhlapyhiin, perinteisiin ja uskomuksiin kertomusten, musiikin, näytelmien, vierailijoiden jne kautta. Vähän vanhemmilla koululaisilla painopiste olisi etiikan ja moraalin pohtimisessa eri uskontojen näkökulmasta. Mitään uskontoa ei opettaisi varmana totuutena, mutta niiden erilaisia uskomuksia ja perinteitä kunnioitettaisiin niin kauan, kun ne eivät ole ristiriidassa lainsäädännön kanssa.

Koulun kieltenopetus monikielisessä yhteiskunnassa

Perusopetus jakautuisi kielten opetuksen kannalta viiteen kaksivuotiseen vaiheeseen. Olen tässä mallissa lisännyt perusopetukseen ns. kymppiluokan - ilman sitä joku vaiheista olisi yksivuotinen. Ensimmäisen ja toisen vaiheen välissä olisi tukiopetusvuosi(a) niille, jotka eivät osaa lukea ja kirjoittaa koulun opetuskielellä.

Ensimmäisessä eli alkuopetusvaiheessa keskityttäisiin siis lähinnä ensimmäisen kielen eli koulukielen perusosaamiseen sekä luku- ja kirjoitustaidon oppimiseen koulukielellä. Äidinkielen ollessa eri kuin koulukieli järjestettäisiin alkuopetuksen rinnalla äidinkielen opetusta. Lisäksi kaksikielisillä paikkakunnilla olisi mahdollisuus valita kielikylpyvaihtoehto alkuopetuksessa.

Toisessa vaiheessa (9-10 v.) aloitettaisiin toisen pakollisen eli ensimmäisen vieraan kielen opetus niille yksikielisille oppilaille, joiden kotikieli ja koulukieli ovat samat. Kaksikielisillä, kielikylpykoulun valinneilla tai koulunsa kokonaan muulla kuin omalla äidinkielellään käyvillä olisi ensimmäisen vieraan kielen tilalla äidinkielen tai toisen kotikielen opetusta. Yleensä ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi valittaisiin joko englanti tai toinen kotimainen, joiden tulisi olla valittavissa paikkakunnasta riippumatta.

Kolmannessa vaiheessa (11-12 v.) aloitettaisiin kolmannen pakollisen kielen opetus. Toisena vieraana kielenä olisi yleensä joko englanti tai toinen kotimainen sen mukaan kumpaa ei ole jo valittu. Ne, joilla olisi ensimmäisen vieraan kielen tilalla äidinkielenä tai toisena kotikielenä joku muu kieli kuin suomi, ruotsi tai englanti, voisivat vapaasti valita kumman tahansa kolmanneksi kielekseen.

Neljännessä vaiheessa (13-14 v.) valittaisiin vaihtoehtoisena valinnainen neljäs kieli, ensimmäisen eli koulukielen tukiopetus, toisen eli ensimmäisen vieraan tai kotikielen tukiopetus tai kolmannen kielen tukiopetus. Tukiopetuksen voisi valita, jos kyseisessä kielessä on saanut arvosanaksi korkeintaan kuutosen, ja sitä suositeltaisiin vahvasti, jos on saanut (armo)viitosen.

Viidennessä vaiheessa (15-16 v.) valittaisiin vaihtoehtoisena valinnainen viides kieli, ensimmäisen eli koulukielen tukiopetus, toisen eli ensimmäisen vieraan tai kotikielen tukiopetus tai kolmannen tai neljännen kielen tukiopetus. Tukiopetuksen voisi valita, jos kyseisessä kielessä on saanut arvosanaksi korkeintaan kahdeksan, ja sitä suositeltaisiin vahvasti, jos on saanut (armo)viitosen.

Tässä mallissa helposti ja sujuvasti kieliä oppivat yksikieliset opiskelisivat koulussa äidinkielensä ja toisen kotimaisen lisäksi kolmea vierasta kieltä ja kielten oppimisessa keskinkertaiset yksikieliset opiskelisivat äidinkielen ja toisen kotimaisen lisäksi kahta vierasta kieltä. Lisäksi ne oppilaat, joilla on syystä tai toisesta vaikeuksia kielten oppimisessa, saisivat tarvitsemaansa lisäopetusta äidinkielensä, yhden vieraan kielen ja toisen kotimaisen tai koulu- ja kotikieliensä sekä yhden vieraan kielen tai toisen kotimaisen oppimiseen.

Hoivaa, kasvatusta ja opetusta lapsille

Vaikka pääasiallinen vastuu lapsista ja heidän kasvatuksestaan on vanhemmilla, tulisi yhteiskunnan tarjota lapsille hoivaa, kasvatusta ja opetusta vanhempien ollessa töissä. Tässä kirjoituksessa esittelen oman ajatukseni siitä, miten tämä hoiva, kasvatus ja opetus tulisi järjestää. Mielestäni varhaiskasvatus sekä esi- ja alkuopetus tulisi tuoda lähemmäs toisiaan niin fyysisesti kuin hallinnollisestikin, jolloin siirtymä näiden välillä olisi lapsille mahdollisimman sujuva.

Alle kolmevuotiaille vaihtoehtoina olisi lapsen huoltajien valinnan mukaisesti joko kotihoito tai kodinomainen hoito pienryhmässä (perhepäivähoito neljän lapsen ryhmässä). Molempien valintojen tulisi olla perheille taloudellisesti aidosti mahdollisia.

Varhaiskasvatusta tarjottaisiin kaikille 3-5 vuotiaille 6-10 lapsen ryhmissä ilmaisena ja suositeltavana, mutta vapaaehtoisena pari tuntia päivässä. Esi-ja alkuopetusta järjestettäisiin pakollisena kaikille 6-8 vuotiaille 12-20 lapsen ryhmissä nelisen tuntia päivässä. Kaikilla lapsilla tulisi lisäksi olla mahdollisuus maksulliseen aamu- ja iltapäivähoitoon, jossa tarjottaisiin aamu- ja välipalat. Nämä kaikki tulisi järjestää mahdollisuuksien mukaan samassa rakennuksessa tai samassa pihapiirissä, jolloin lasten olisi helppoa ja turvallista siirtyä opetustuokion jälkeen iltapäivähoitoon.

Varhaiskasvatuksesta vastaisivat lastentarhanopettajat, esi- ja alkuopetuksesta siihen erikoistuneet lastentarhanopettajat (lastentarhanopettajan koulutuksen eli kasvatustieteiden kandidaatin päälle voisi suorittaa esi- ja alkuopetuksen maisteriopinnot) tai esi- ja alkuopetukseen suuntautuneet luokanopettajat, jotka hallitsisivat leikinomaiset opetusmenetelmät ja osaisivat tunnistaa oppimishäiriöitä ja -vaikeuksia varhaisessa vaiheessa. Aamu- ja iltapäivähoidossa työskentelevillä olisi perhepäivähoitajan, lähihoitajan, koulunkäyntiavustajan tai jokin vastaava koulutus ja osa heistä toimisi opettajan apuna opetustuokioiden aikana ja myös saattaisi lapset paikasta toiseen.

Varhaiskasvatus sekä esi- ja alkuopetus koostuisi ohjatuista liikunta- ja musiikkileikeistä, loruista, tarinoista, saduista, roolikeistä ja näytelmistä, askartelusta, piirtämisestä, opetuspeleistä, luonto- ja museoretkistä jne. Esi- ja alkuopetuksessa opeteltaisiin lisäksi luku-, kirjoitus- ja peruslaskutaitoa hieman koulumaisemmin, mutta muita erillisiä oppiaineita ei olisi. Toiseen kotimaiseen tai johonkin vieraiseen kieleen voitaisiin tutustua kielikylpymenetelmää hyödyntäen. Aamu- ja iltapäivähoidossa puolestaan olisi mahdollisuus valvottuun vapaaseen leikkiin/oleskeluun tai ohjattuun harrastustoimintaan ja läksyjen tekoonkin saisi tarvittaessa apua.

Tavoitteena sekä varhaiskasvatuksessa että esi- ja alkuopetuksessa olisi oppia ryhmässä toimimista ja erilaisuuden sietämistä sekä tutustua ihmiskunnan kulttuuriperintöön, ympäröivään yhteiskuntaan ja luontoon. Tärkeä tavoite molemmissa olisi myös tukea lapsen motorista ja kielellistä kehitystä sekä varmistaa koulunkäyntiin riittävän kielitaidon saavuttaminen opetuskielessä (joka voi olla sama tai eri kuin lapsen äidinkieli): varhaiskasvatuksessa painopisteenä olisi suullinen kielitaito, esi- ja alkuopetuksessa olisi lisäksi tarkoitus saavuttaa tarvittava kirjallinen kielitaito eli luku- ja kirjoitustaito. Oppimisvaikeuksista kärsiville olisi tarjolla sopivaa lisätukea ja -opetusta ja ne lapset, jotka silti eivät saavuttaisi koulunkäyntiin riittävää kielitaitoa esi- ja alkuopetuksen aikana syystä tai toisesta, ohjattaisiin vuodeksi (tai tarvittaessa pariksi) erilliseen lisäopetukseen ennen seuraavalle asteelle siirtymistä.