Sopivaa, sanoi äitini, kun yritin lukea
Raamatusta Ilmestyskirjaa. Pelottavaa.
Pysytään vaan Uskollisissa Ystävissä.
Punakantinen oli vanhempikin kirjasarja.
Meillä oli nekin. Paikoin pelottavaa tekstiä.
Meni yöunet. Hae äiti apuun, jos pelottaa.
Tuntematon sotilas huutaa kauhuissaan
Äitiä ja Jumalaa. Rukoillaan yhdessä yksin rauhaa. Juoksuhaudoissa ei ole Ateisteja, sanotaan.
Vahvistamaton väite, sanoo Tiedemies.
On edelleen Fiksu Skeptikko, ole hyvä, uusi suomenkielinen termi tässä.
Päättyykö elämämme täällä maapallolla joskus? Ehkä.
Mutta energiamme ei häviä, vaan muuttaa
Muotoaan.
Netin muisti/o on ikuinen. Ihminen on vastuussa sanoistaan, toisten pahasta mielestä, vaikka kyseessä olisi sitaatti. Vanhat tarinat kantavat painolastia menneistä kaunoista, kauhuista, opettavat meille nykypäivästä, katsovat tulevaankin.
Kaikki eivät pelkää Maailmanloppua.
Ovat lukeneet Evankeliumin ennen Ilmestyskirjaa. Löytäneet uskon ja
toivottavasti rakkauden.
Lämmöllä muistaen, töpeksiväinen.
Anna armoa. Kadun ja pahoittelen, sekin, mutta anteeksi saavat ainakin ne, jotka leppyvät itsekin. Tämä viesti on tärkein oppi Raamatusta. Rakkaus armahtaa, pitää huolta myös, toki sitäkin.
Älä hylkää, pyytää yksinäinen vanhus. Päivi puhuu, mitä puhuu, mutta ainakin pitää seuraa, myös masentuneille. Tarjoaa joillekin myös konkreettista apua arkeen. Päivitkin töpeksivät, ovat epätäydellisiä. Me kaikki ollaan ennenkuin kuollaan pois,
Liihotetaan energiaryöppyinä taivaan tuuliin.
Kuolleista ei puhuta pahaa.
Muututaan täydellisiksi enkeleiksi siis silloin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti