Kuvittele maailmaa, josta uskonnot ovat hävinneet ja jossa fantasiakirjojen ympärille syntyneet faniyhteisöt ovat tavallaan korvanneet uskonnolliset yhteisöt. Suurin osa suomalaisista on jonkinasteisia Potter-faneja. Aikuiset lukevat lapsilleen Pottereita iltasatuina. Perheet ja kaveriporukat käyvät yhdessä katsomassa Potter-filmatisointeja ja näytelmiä sekä osallistuvat fanitapaamisiin. Potter inspiroi faneja luomaan myös omia taiteellisia tuotoksiaan, joten tuon faniyhteisön ympärille syntyi rikas kulttuuriperintö. Koulussakin kerrottaan oppilaille Potter-tarinoita.
Suuri osa Potter-faneista on mukana faniyhteisössä lähinnä sen tarjoaman yhteisöllisyyden ja rikkaan kulttuuriperinnön vuoksi, mutta monet pitää erityisen hienona ja tärkeänä - jonkinlaisena eettisenä elämänfilosofianaan - juuri Potter-kirjojen sanomaa suvaitsevaisuudesta ja rakkauden voimasta pahuutta vastaan. Kaikkein fanaattisimmat fanit - harvalukuinen mutta varsin äänekäs joukko - pitävät Potter-kirjoja jonkinlaisena faktana (kirjaimellisena totuutena toisesta todellisuudesta), kiistelevät kaikkien muiden fanien kanssa kirjojen "oikeasta tulkinnasta" ja pyrkivät tyrkyttämään "omaa totuuttaan" ei-faneille.
Osa ihmisistä kuuluu johonkin muuhun faniyhteisöön - vaikkapa Tolkien-faneihin - ja jotkut eivät puolestaan koe minkäänlaista faniutta lainkaan tarpeelliseksi itselleen. Eri faniyhteisöjen fanaattisimmat tappelevat toisinaan keskenään ja häiritsevät niin muita oman faniyhteisönsä jäseniä kuin faniyhteisöön kuulumattomiakin fanaattisella julistuksellaan. Jotkin poliitikot pyrkivät hyödyntämään Pottereita omassa vallantavoittelussaan leimaamalla vastustajansa - kuvaannollisesti - Voldemortin kätyreiksi tai Tolkienia leimaamalla vastustajat Sauronin örkeiksi.
Joistakin ei-faneista fantasiafanius vaikuttaa olevan syynä suureen osaan maailman pahuudesta, osa puolestaan ymmärtää, että varsinainen ongelma ei ole sen paremmin fantasia kuin faniuskaan vaan fanaattisuus. Ne ei-fanit, jotka kuvittelevat fantasiafaniuden olevan ongelmien syy, pyrkivät vähentämään fantasian vaikutusta yhteiskuntaan ja korostavat realistisen maailmankuvan paremmuutta. He etsivät fantasiakirjoista ristiriitaisuuksia ja virheitä, tuovat esille kirjoissa esiintyvien ihmeellisyyksien mahdottomuuden materiaalisessa reaalimaailmassa ja ihmettelevät, miten fantasiafanit voivatkaan olla ni-i-in tyhmiä, että arvostavat moista hömppää. Fanaatikoihin, jotka pitävät kiinni kirjaimellisesta tulkinnasta, tämä saattaisikin purra, jolleivät he useimmiten olisi juuri fanaattisuudessaan täysin immuuneja kaikelle ei-fanien piiristä esitetylle kritiikille. Ne fanit, jotka eivät pidä fanittamaansa fantasiakirjaa faktana, pystyvät väistämään ja ohittamaan tämän kaltaisen kritiikin täysin, mikä ärsyttää joitakin kriitikkoja suunnattomasti. Fanaatikot ovat sentään faniudessaan johdonmukaisia ja järkeviä, sillä ei kai kukaan jotakin pelkkää mielikuvituksen tuotetta voisi arvostaa ja pitää tärkeänä.
Nämä ei-fanit vastustavat Pottereiden lukemista koulussa, eivätkä haluaisi joutua tekemisiin fantasian kanssa. Fantasiafanithan voivat halutessaan lukea kirjoja kotonaan ja keskustella niistä keskenään omissa fanitapaamisissaan. Jyrkimpien ei-fanien mielestä lapsille ei tulisi lukea lainkaan fantasiakirjallisuutta, koska he pitävät sitä herkässä iässä olevien vastustuskyvyttömien lapsien aivopesuna fantasiafaniuteen. Koulussa voitaisiin kyllä opettaa (tylsiä) faktoja fantasiafaniudesta kulttuuri-ilmiönä ja eri fantasiakirjoista, joiden perusteella aikuisena voi sitten ihan vapaasti valita, mitä kirjaa haluaa lukea ja fanittaa. Väitettä siitä, että fantasiafanius muka olisi jotenkin erityisen sopivaa juuri lapsenmielisille pidetään näiden jyrkkien ei-fanien keskuudessa toisaalta fanien kierona oveluutena, jonka avulla pyritään vain perustelemaan lasten indoktrinaatiota, toisaalta ihan osuvana kuvauksena - lapsen tasollahan tuollaiset fanit ovat älyltään, kun turvaavat mielikuvitukseen toisin kuin rationaaliset aikuiset.
