Ikuinen elämä

Kohtaamme hänet vielä kerran

Taivaassa ikuisessa onnessa

Vai täällä maan päällä,

Kun lapsenlapsi on ihan kuin hän pienenä. Joka tapauksessa elämä jatkuu,

Maapallolla vähintään.

Miten kohdella ihmistä?

Sulattaisivatko hymyilevät suklaasilmät

jäänsiniset silmänsä kyyneliin?

Kunpa he huomaisivat, että ihan ihmisinä

pidetään kyllä heitäkin. Molempia.

Harhaantuneina vaan joitakuita. 

Minä kuuntelen myös rasistia, 

juttelenkin sille tummasta tukastani

huolimatta. En vaan äänestäisi,

kun en ole samaa mieltä.

Vapaus, veljeys, tasa-arvo. 

Pitääkö veljeilijöidenkin itkeä?

Kyllä minä itkenkin, näitä ristiretkiä

erivärisiä vastaan, eri ihmisryhmiä ja

eri vakaumuksia vastaan.

Ymmärrän minä muslimiakin, vaikka itse roikoottelen vähissä vaatteissa välillä. Huivia saa käyttää, jos haluaa, kunhan ei pakota muitakin pukeutumaan kaapuun.

Sama Jumala meillä on, yhteinen maapallo, elämän kunnioitus.

Sunnuntaiaamuna

Herättyäni kuulen viereltäni 

vielä unisen tuhinasi.

Käteni etsiytyy käteesi

ja näyttää niin pieneltä

sinun isossa kourassasi.

Odotan, että sinäkin heräät.

Toivon, ettet karkaa viereltäni

herättyäsiäkään, vaan jäät tänne,

edes hetkeksi vielä kylkeeni, pötköttelemään yhdessä

saman peiton alle. 

Sunnuntaiaamuna 

ei ole kiire mihinkään.

Käännät kylkeäsi,

silitän selkääsi,

käteni kulkeutuu kyljellesi.

Päästät pienen tyytyväisen ynähdyksen

ja uninen tuhina jatkuu.

Olet taas valvonut yöllä kirjojesi parissa.

Metsän sees

Sammalmättään pehmeys askeleen alla,

honkain humina korkealla päiden päällä

kaikkialla ympärillä kesäluonnon vehreys.

Metsävaelluksella mieli rasittunut lepää,

ruumis rasittuu riittävästi vuorostaan. 

Taukopaikalla teet nuotion, istut alas

ja tuijotat syvän hiljaisuuden vallitessa

liekkeihin, kuuntelet vain palavien puiden

hiljaista rätinää. Syvä luonnon rauha.

Sinivihreä elokuu

Kevyt tuulenvire lehvästössä,

rantaan lyövä maininki, 

aaltojen kumea pauhu.

Sinisen ja vihreän sävyjä nyt näen

rantamaisemassa, taivaanrannassa,

latvusten liehussa, kaislikon suhinassa.

Vedenvihreää, merensinistä, 

lehtivihreää, taivaansinistä.

Kohta on elokuu ohi, syksy saapuu

ja sen mukana ruskan uudet sävyt

maalaavat maiseman kuin iltarusko.

Iltapäivä saaristossa

Lokit kaartelevat parvena

lähes pilvittömällä sinitaivaalla,

Meri kimaltelee auringossa,

Merisorsaparvi siinä uiskeltelee.

Purjevene lipuu hiljaa ohi,

Merituuli puhaltaa hiuksesi sekaisin.

Kevät illan säteet

Harmaan päivän iltana

aurinko pilkistää pilvien raoista.

Ennen painumistaan taivaanrannan taa

viimeisillä säteillään valaisten 

tämän ankean maiseman

antaen lupauksen keväästä.

Vielä aukeavat pienet nuppuset 

neilikassa täyteen kukoistukseensa.

Ehkä minäkin puhkean kukkaan kesäksi.