Ajatusleikkejä ja pilvilinnoja

Synkkyys

2011-11-20T18:47:00.001+02:00

Sukelsin suruun
murheen mereen
johon laskevat
kyynelvirrat
vuokseni vuodatetut
itsesäälin itkut.

Kietouduin suruun
sankkaan sumuun
koleaan melankoliaan
mielenmaisemaan
mustaksi maalattuun
kuin Raamattuun.

Näkymätön täti

2011-10-12T00:54:00.001+03:00

Näkymätön täti asuu ullakolla. Vinttikomerossa piileskelee peiton alla aina, kun muita on kotosalla. Lehtikasojen ja kirjapinojen keskellä loikoilee ja ajankulukseen lukee tekstejä. Kun talo on tyhjä, hiipii näkymätön täti piilostaan. Näkymätön täti laittaa pöydälle unohtuneet astiat koneeseen, heittää roskat roskiin, pistää pyykkikoneen pyörimään ja ripustaa pyykit. Ihan hiljaa ja itsekseen. Silloin, kun kukaan ei ole häiritsemässä vaatimalla, arvostelemalla ajankäyttöä, kysymällä, miksi teet noin etkä näin, vasta nyt etkä jo silloin.

Laatikkoleikki

2011-10-08T00:42:00.000+03:00

Neuvolan odotushuoneessa on leikkikaluja ja kolme lasta. Tyttö leikkii tuttua laatikkoleikkiä, jossa laatikkoon laitetaan kannessa olevista rei'istä eri muotoisia palikoita. Sovitetaan ja käännetään, kokeillaan, mistä reiästä tämä palikka mahtuu. Pienestä tytöstä tämä on hauskaa ja neuvolan tädeistä hyvä muotojen tunnistamista opettava leikki.

Poika tulee kuitenkin kertomaan tytölle, että tämä tytön leikkiminen on väärin. Palikathan menevät nimittäin ihan sekaisin tytön leikkiessä, kun samaan laatikkoon päätyvät keskenään erilaiset palikat. Tämä paikka ei ole tytön oma koti vaan neuvola eikä täällä saisi tuolla tavalla sotkea järjestystä. "Lopeta tuo tuollainen ja laita ne palikat takaisin sinne, mistä ne otit." Tyttö ei ole mielestää tehnyt mitään väärää vaan yrittää selittää, että tämä on tällainen leikki, jota nyt on tapana leikkiä näin, ja että hänelle sanottiin, että tässä odotellessa näillä leluilla voisi leikkiä.

Toinen poika liittyy keskusteluun ja kertoo tytölle hieman sovittelevampaan sävyyn, miten tätä leikkiä oikeasti kuuluu leikkiä: "Näitä laatikoita on täällä neuvolassa neljä ja palikoitakin on neljän mallisia. Siispä mä kerään tähän laatikkoon kaikki kuutiot ja sit Jaakko kerää tohon toiseen kaikki kolmion muotoisesta rei'iästä mahtuvat. Näin palikat pysyvät järjestyksessä eivätkä mene keskenään sekaisin. Sähän voisit kerätä tohon laatikkoon vaikka sellasia, jotka mahtuu tosta pyöreästä rei'iästä." "Niin juuri, työnjako, tehokkuus ja järjestys ovat tässä tärkeitä", nyökyttelee Jaakko vieressä.

Tyttö ymmärtää, että pojat ovat kehittäneet leikistä ihan oman versionsa ja päättää kokeilla sitä. Kaipa näillä laatikoilla tuollakin tavalla voisi leikkiä. "Mitäs mä sitten teen, jos mä otan vahingossa palikan, joka ei sovikaan just tohon reikään" hän kysyy. "Heität sen sit vaan takas tohon kasaan" selittää Mikko.

Kerättyään kymmenisen pyöreästä rei'ästä mahtuvaa palikkaa, tyttö alkaa kuitenkin kyllästyä. "Mä haluisin kerätä välillä jotain muuta", hän sanoo pojille ja kysyy, voisiko vaihtaa. Pojat pitävät kiinni tiukasti omista valinnoistaan. "Me oltiin täällä ensin ja siks meillä on oikeus valita, mitä me halutaan kerätä." Tyttö keksii, että neljännen mallisia palikoita ei vielä kerää kukaan. "Mä voisin kerätä noita, kun niitä ei vielä kukaan varannu." Pojat myöntyvät vastahakoisesti, mutta muistuttavat, että tytön pitää samalla ottaa uusi laatikko. "Muuten sä saat taas sotkettua erilaiset palikat sekaisin samaan laatikkoon."

Tyttö kerää kymmenisen suorakaiteen muotoisesta rei'iästä mahtuvaa palikkaa ja alkaa taas kyllästyä. Hän puuskahtaa: "Tää teidän versio tästä laatikkoleikistä on kyllä vähän tylsä verrattuna siihen, minkä mä oon oppinu kotona. Ekaks täs ei oo juuri yhtään vaihtelua ja tokaks tästä tulee ihan liian helppoakin." Pojat suuttuvat arvostelusta ja alkavat raivokkaasti puolustaa omaa versiotaan laatikkoleikistä. Miksi leikissä muka pitäisi olla jotain ylimääräistä vaihtelua ja haastetta. "Mehän ollaan ihan tarkotuksella yksinkertaistettu ja virtaviivaistettu tätä leikkimisprosessia, jotta se sujuisi nopeammin ja tehokkaammin."

Uskontunnustus

2011-09-22T20:00:00.000+03:00

Minä uskon kieleen,
merkitykseen ja mieleen,
joka on läsnä sanoissa
ja symboleissa, ääniaalloissa,
tahroissa paperilla,
pikseleissä ruudulla.

Minä uskon sanoilla luomiseen,
haaveiluun ja huomiseen,
toiveisiin ja tulevaisuuteen,
joka on läsnä unelmissa
ja unissa, kirjallisuudessa
ja mielikuvitusmaailmoissa.

Minä uskon maailmaan,
todellisuuteen tuntemattomaan,
jotta ymmärtäisin lasta,
koska se on mahdotonta.

Neljä ikkunaa maailmaan

2011-09-20T18:39:00.000+03:00

Tiede ja politiikka sekä taide ja uskonto ovat toisiaan täydentäviä inhimillisen kulttuurin osa-alueita, jotka eivät varsinaisesti kilpaile keskenään, vaikka saattavatkin vaikuttaa toisiinsa. Tieteessä tutkitaan, millainen maailma on. Politiikassa toimitaan, jotta maailmasta tulisi parempi paikka. Taide näyttää, millaisena maailman koemme. Uskonnoissa mietiskellään, miten elämme ja olemme maailmassa.

Suhteellisesta rikkaudesta

2011-09-18T16:16:00.000+03:00

Vapaus elää ja hengittää.
Oikeus olla oma itsensä.
Oikeus puhtaaseen ilmaan,
puhtaaseen veteen ja ruokaan.
Lämmin syli ja turvapaikka.

Vastuu toisistamme.
Velvollisuus auttaa
kärsiviä ja köyhiä.
Velvollisuus suojella
heikkoja ja hentoja.

Kohtuus kaikessa.
Kun tämä riittää,
ei minulta mitään puutu.
Uskon ihmisarvoon,
jotta se olisi sinullakin.

Ajatusleikki

2011-09-16T07:30:00.000+03:00

Ajatusleikki
mielikuvituksen meikki
fantastinen feikki.

Soita selloa
katso kelloa
voisit velloa
pitää pidot pellossa.

Riehu rannassa
salaa sannassa
ajatuksia anna
käsilläsi kanna.

Sanahelisevä symbaali

2011-09-14T20:28:00.000+03:00

Sydänvereen sulkakynän
kirjoittaessani kastan
suloisten sointujen sijaan
kliseiden kilskettä kuulen.

Runoutta rakastamatta
pelkojaan paljastamatta
ei voi olla aito.

Hätäisesti harjoittelematta
aakkosia ajattelematta
läikkyy vain maito.

Turha sitä itkeä
olen silti sitkeä
sanahelisevä symbaali.

Aatteet on mun vaatteet

2011-09-12T21:42:00.000+03:00

Pukeudun aatteisiini
kuin vaatteisiini
ilman ideologioita
aivan alastomana
pelkään paljastavani
pelkkää pintaa.

Ylösnousemus

2011-09-10T20:59:00.000+03:00

Toteutumattomien toiveiden
hautausmaalle
sytytän kynttilän.
Lepattava liekki
tuo valon pimeyteen.
Enkelinsiivin eilisen
uskomattomat unelmat
lähtevät lentoon.

Runotytölle

2011-08-29T22:02:00.003+03:00

Ota kiinni kielikuvasta

kieputa, kierrä,

käännä ja väännä.

Anna alitajunnan

runoratsun ravata

uran ulkopuolelle,

lähteä laukkaan

pellon poikki kiitää

pilvien päällä liitää

Pegasoksen siipisulin

maalata sanoilla.

Tuomiosunnuntai

2010-11-22T20:18:00.000+02:00

Kävin eilen illalla Katariinan (Aleksandrialainen) muistomessussa Pyhän Katariinan kirkossa, joka on oma luterilainen lähikirkkoni, mutta rakennettu katolisella pyhimysajalla ja siksi kahdelle Katariinalle omistettu. Kun kirkkoherramme on lisäksi kiinnostunut ekumeniasta, kulttuuriperintöä voidaan pitää yllä näinkin, vaikka puhdasoppisessa luterilaisuudessa pyhimyksiin suhtaudutaan hieman karsaasti. Tuo iltamessu perinteisen kello kymmenen messun sijaan tuli tosin valittua lähinnä siksi, että kuulumme mieheni kanssa niihin kansankirkon myöhäisherännäisiin, jotka eivät herää sunnuntaisin ajoissa ehtiäkseen kirkkoon - ainakaan ilman erillistä herätystä. Saa nähdä, jaksammeko ensi viikolla herätä varhain (olisi oikein glögiä ja pipareitakin tarjolla kirkonmenojen päätteeksi adventin kunniaksi) vai tyydymmekö adventin iltavesperiin.

Hieno kokemus tuo kuitenkin oli ihan jo kulttuurielämyksenäkin ja historian havinaa oli läsnä. Vahvassa osassa messussa oli nimittäin musiikki, jossa oli hieman kaikuja keskiajalta ja renessanssin ajoilta. Kuoro lauloi lehteriltä erilaisten instrumenttien säestämänä myös rukoukset, synnintunnustuksen ja herran siunauksen. Yhteistä virsien veisuutakaan ei ollut, joten seurakuntalaisen osaksi jäi lähinnä istua, kuunnella ja ihmetellä. Ehtoollisella tosin kävimme.

Varsinaista saarnaakaan ei ollut, vaan messun aluksi pappi kertoi Katariinan tarinan: hän oli yksi viimeisistä kristityistä marttyreista vainojen aikana ja hänen viisaat vastauksensa saivat monet häntä kristinuskosta luopumaan yrittäneet antiikin oppineet kääntymään kristityiksi, vaikka Katariina itse oli oppimaton nainen. Mietin, että ehkä tällä voisin kovin aktiivista ja tuputtavaa evankelointia vierastavana perustella tapaani suhtautua niihin, jotka eivät jaa uskoani: uskoani kyseenalaistaville vastaan rehellisesti ja omasta vakaumuksestani luopumatta. Ne vastaukset voivat sitten vaikuttaa tai olla vaikuttamatta - toinen ihminen ei ole objekti, käännytyksen kohde vaan subjekti, ajatteleva yksilö, jolla on vapaus valita itse.

Tuomiosunnuntain evankeliumiteksti (Matt. 25: 31-46) tosin on niin väkevä, ettei sen jälkeen oikeastaan enää saarnaa kaipaakaan. Välinpitämättömyyttäni ja itsekeskeisyyttäni kuljen ihan liian usein kärsivän lähimmäisen ohi ihan huomaamattani ja ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’ Tämä osuu ja uppoaa aina - toisin kuin tiettyjen "konservatiivien" kaipaama synnin saarnaaminen synniksi lähinnä seksin ja irtosuhteiden turmiollisuudesta pauhaamalla.

Onko etiikka uskon asia?

2010-10-28T19:11:00.001+03:00

Eräs vahva teema uskontoaiheisissa väittelyissä ateistien ja uskovaisten välillä on etiikka ja moraali. Koska keskusteluun yleensä osallistuvat lähinnä ääripäitä edustavat kiihkoilijat, kilpistyy aihe harmillisen usein "uskovaisten moraali on mätä ja peräisin vanhasta satukirjasta" ja "ateisteille ei ole mitään moraalia" kantojen väliseksi hedelmättömäksi eipäs-juupas-inttämiseksi. Joskus sentään kenties päästään hieman lähemmäs aitoa ajatustenvaihtoa ja toisten ymmärtämistä - elän toivossa.

Kesällä keskustelin Tiedemiehen blogikommenteissa moraalin objektiivisuudesta, uskosta ja vastuun kokemisesta. Esitin, ettei moraalin mahdolliseen objektiivisuuteen uskomisen pitäisi ainakaan vähentää ihmisen kokemaa vastuuta, sillä objektiivisuus mahdollistaa erehtymisen - muuten on kyse vain mielipiteistä. Keskustelu jatkui myöhemmin moraalin objektiivisuuden osalta Soininvaaran blogin kommenteissa, jossa jotenkin tulin todistaneeksi az:lle, ettei objektiivisia arvoja ole - argumentoidessani, ettei kärsimyksen minimointi ei ole mitenkään itsestäänselvä valinta, jos pitäisi valita yksi arvo, joka ylittää kaikki muut. Oikeastaan uskon ihmisoikeuksien julistuksen kaltaisiin universaaleihin moraali-ihanteisiin, vaikka niiden soveltaminen käytäntöön on välillä kovin hankalaa - toisinaan jopa mahdotonta. Osa arvoistamme on todennäköisesti yhteisiä, ihmisyyden perusolemukseen pohjautuvia - näitä voisi kutsua universaaleiksi tai objektiivisiksi arvoiksi - osa voi puolestaan olla hyvinkin kulttuurisidonnaisia, opittuja tai muuten henkilökohtaisia arvoja.

Ilmastonmuutoskeskustelun sivujuonteeksi nousi keskustelu seurausetiikan paremmuudesta. Itse näen seurausetiikassa kaksi isoa ongelmaa: ensinnäkin epävarmuus seurauksista johtaa usein eettisten valintatilanteiden välttämiseen ja vastuun siirtämiseen ja toisekseen selkeä tavoitteen määrittely puuttuu, vaikka juuri seurausetiikassa nimenomaan tavoitteella on väliä. Mikään eettinen teoria ei toki ole täydellinen, mutta jostain syystä ateistit usein liputtavat innolla utilitaristisen seurausetiikan puolesta nähden uskonnollisen etiikan pelkkänä vastuuttomana velvollisuuseettisten sääntöjen mekaanisena noudattamisena, mitä pidän lähinnä osoituksena vähäisestä uskonnollisen etiikan ja velvollisuusetiikan tuntemuksesta.

Kritisoikaa toki rauhassa niitä harvoja lakihenkisiä fundamentalisteja - kuljette siinä fariseuksia arvostelleen Kristuksen jalanjäljissä ja astutte Martti "yksin armosta" Lutherin suuriin saappaisiin, mutta älkää kuvitelko, että kritiikkinne vaikuttaisi kristittyjen valtavirtaan tai körttikansaan mitenkään muuten kuin muistuttamalla henkilökohtaisen uskonpuhdistuksen ja omavoimaisuudesta luopumisen tärkeydestä. Allekirjoitan edesmenneen körttivaikuttaja Jaakko Eleniuksen Viisi teesiä moraalista (sivulla 17).

Tiedemiehen linkittämässä artikkelissa Sam Harris haaveilee tieteen voivan sysätä uskonnon kokonaan syrjään, kun oivalletaan, että etiikassa on itseasiassa kyse inhimillisestä hyvinvoinnista, jota voidaan tutkia tieteellisestikin. Harmi kyllä Harrisin kaltaisten kannalta "Kirkon asia on evankeliumi, ei moraali" kuten Jaakko Eleniuksen teeseistä viides ja viimeinen kuuluu. Palataan siis asiaan, jos ateistipiireissä joskus keksitään, miten tiede voisi korvata sen evankeliumin.

En ole vielä lukenut Tiedemiehen suosittelemaa Steven Pinkerin teosta The Blank Slate, mutta löysin netistä Pinkerin luennon aiheesta. Pinker kuittaa juutalais-kristillisen ihmiskuvan vitsillä, kumoaa kolme filosofista ihmiskäsitystä (tyhjä taulu, aave koneessa ja jalo villi) ja kiistää tieteellisen ihmiskäsityksen herättämiä pelkoja nihilismistä, determinismistä jne. Jäin hieman kaipaamaan sen tieteellisen ihmiskäsityksen esittämistä muutenkin kuin suhteessa niihin virheellisiin väitteisiin, mutta ehkä sitä varten pitää lukea se kirja. Moraalin kohdalla hieman huvitti, kun Pinker tavallaan päätyi takaisin juutalais-kristilliseen ihmiskäsitykseen esittäessään, että ihmisillä on sekä taipumuksia pahaan että taipumuksia hyvään. Moraalin kehityksen edellytyksenä Pinker esitti esimerkiksi luonnollisen inhimillisen empatiataipumuksen piirin laajentamista kaikkiin ihmisiin ja osui - kenties tahtomattaan - suoraan kristillisen etiikan ytimeen.

Uskonnon kieli

2010-10-09T18:45:00.014+03:00

Uskonnon kielellä puhutaan abstrakteista asioista. Sillä puhutaan siitä, mitä on olla ihminen - esitetään kysymyksiä ja (puutteellisia) vastauksia. Sillä puhutaan moraalista, tunteista ja arvoista - jaetaan kokemuksia, tuetaan toisiamme ja annetaan hyviä (joskus toki ei-niin-hyviäkin) neuvoja. Sillä ylistetään kaikkea sitä, mikä elämässä ja maailmassa on ihmeellisen ihanaa - sanotaan maailmankaikkeudelle ja rakkaudelle kiitos. Sillä käsitellään kärsimystä, katkeruutta ja syyllisyyttä - annetaan, pyydetään ja saadaan anteeksi. Joka aamu on armo uusi: voi taas aloittaa uudestaan puhtaalta pöydältä ja pyrkiä kohti sitä hyvää, jota haluaa (itselleen ja muille).

Uskonnon kieli on äärettömän rikas hyödyntäessään kaunokirjallisia keinoja: se suorastaan vilisee personifikaatiota, metaforia, symboleita ja analogioita. Jos on jokin jumala, joka puhuu ihmisille pyhien tekstien välityksellä uskonnon kielellä, se jumala on ennen kaikkea luova taiteilija, runoilija ja tarinankertoja. Voi olla, että ihmiskunta on luonut sekä jumalat että pyhät tekstit, mutta vain fiktiota aliarvioiva menettää uskonsa ymmärtäessään, ettei mikään jumala välittänyt viestiään ihmiskunnalle käyttäen pelkästään asiaproosaa.

Uskonnon kieli opitaan kuten muutkin kielet. Kotimurteeni on körtti - sen opin sukulaisilta lapsena. Koulussa ja seurakunnan toiminnassa opin evankelis-luterilaisen kansankirkon yleiskielen. Muiden herätysliikkeiden murteita ja kristillisten kirkkojen lähisukukieliä ymmärrän myös kohtuullisesti. Muiden uskontojen kielet ovat vieraampia, mutta kaikkein eniten kommunikaatiovaikeuksia tulee niiden kanssa, joilla ei ole uskontoa lainkaan.

Uskonnottomat käyttävät osittain samoja käsitteitä, mutta tarkoittavat niillä usein jotakin kummallista. Lisäksi heillä on ihan omia ilmauksiaan, kuten meemivirus. Joskus he vaikuttavat puhuvan jostakin tutusta ilmiöstä, josta uskonnon kielelläkin puhutaan toisin ilmauksin, mutta tätä he harvoin suostuvat myöntämään. Toisinaan taas uskovia syytetään jonkin asian tai käsitteen omimisesta ja huomautetaan, etteivät ateistit välttämättä eroa tässä suhteessa uskovista mitenkään. Miten pitkälle kyse on vain siitä, ettemme puhu samaa kieltä, ja mikä ajatteluamme oikeasti erottaa. Haluaisin ymmärtää ateistia paremmin ja olen sitä yrittänyt opetellakin, mutta se on edelleen minulle vieras kieli.

Usko on hyppy - anna toivon kantaa. Uskon puutteesta kärsivät vain ne, jotka eivät lainkaan uskalla hypätä, eivät ne, jotka uskovat leijailevansa painottomina avaruudessa.

Ilmakehän kokoinen yhteismaa

2010-10-08T19:00:00.000+03:00

Tiedemies kirjoitti blogissaan hiljattain ilmastonmuutoksesta ja ilmakehän kokoisen yhteismaan ongelmasta. Libertaari ratkaisu ongelmaan olisi kuulemma se, että jonkun pitäisi julistaa ilmakehä omakseen ja myydä siihen käyttöoikeuksia. Sosiaaliliberaalina pragmaatikkona aloin miettiä, kuka voisi olla se joku, jolle ihmiset olisivat valmiita antamaan ilmakehän omistusoikeuden ja jolla olisi kykyä ja resursseja valvoa ilmakehän käyttöä globaalisti. Varsinainen ongelma tässä taitaa olla se, ettei sellaista tahoa oikein ole. Lähimpänä voisi olla YK tai jokin muu kansainvälinen järjestö, jonka enemmistö tunnustaa ja hyväksyy.

Ilmakehä ei nykyisin kuuluu kenellekään, joten meillä kaikilla olisi yhtäläinen oikeus käyttää sitä. Siksi jokaisen pitäisi saada osansa niistä ilmakehän käyttöoikeuksista maksetuista korvauksista. Mitäpä jos siis kerättäisiin kansainväliseen rahastoon haittaveroa tai -maksua kaikesta sellaisesta saastuttamisesta, jota ei ole tarpeen tai mahdollista kokonaan kieltää? Jaettaisiin osa rahoista ihmisille maailmankansalaisen perustulona ja loput käytettäisiin yhdessä sovitulla tavalla ympäristön ja ihmiskunnan hyväksi.

Tuntijako peruskoulussa

2010-10-06T00:45:00.000+03:00

Alkuopetuksessa eli parina ensimmäisena vuonna opettaisiin päivittäin(* tunti äidinkieltä ja tunti joko matematiikkaa (3 viikkotuntia) tai ympäristö- ja luonnontietoa (2 viikkotuntia). Lisäksi joka päivä(* olisi tunti "taitoaineita" (eli lähinnä liikunnallisia leikkejä sekä käsitöitä) sekä tunti kulttuuriperintöön tutustumista. Kulttuuriperinnön tunneilla käsiteltäisiin (aluksi lasten arkeen, omaan lähiympäristöön ja juhlapäiviin liittyvää) kulttuuria, historiaa ja uskontoa pitkälti taideaineiden (musiikki, kuvaamataito, draama ja kirjallisuus) keinoin. Äidinkieltä olisi viikossa kaksi tuntia vähemmän kuin nykyään, mutta tämä selittyy sillä, että nykyään äidinkieleen kuuluva kirjallisuus on tässä laskettu osittain osaksi tuota kulttuuriperintöä. Koulupäivän pituus olisi neljä tuntia ja viikkotuntimäärä 20 - nykyiseen 19 viikkotuntiin päästäisiin opettamalla vaikkapa taitoaineita vain neljänä päivänä viikossa.

Seuraavassa vaiheessa eli kolmannella luokalla alkaisi ensimmäinen vieras kieli tai kotikieli (A1-kieli), jota olisi kolmena päivänä viikossa tunnin verran ja johon sisältyisi kulttuuriperinnön opetusta. Muita aineita opettaisiin saman verran kuin alkuopetusvaiheessa. Koulupäivä pitenisi siis kolmena päivänä viikossa neljästä tunnista viiteen, viikkotuntimäärä 23 kuten nykyään.

Viidennellä luokalla alkaisivat toinen vieras kieli (A2-kieli) sekä erilliset matemaattis-luonnontieteelliset reaaliaineet. Äidinkieltä ja vieraita kieliä olisi yhteensä kaksi tuntia päivässä neljänä päivänä viikossa (viikkotunteja 4+2+2), matemaattis-luonnontieteellisiä aineita samoin (matematiikka 4, biologia ja maantieto 2, fysiikka ja kemia 2) ja kulttuuriperintöön tutustumista sekä taitoaineita molempia olisi tunti päivässä neljänä päivänä viikossa. Koulupäivän pituus viisi tuntia (yhtenä päivänä viikossa neljä) ja viikkotuntimäärä 24 kuten nykyään.

Seitsemännellä luokalla alkaisivat oppilaanohjaus (tunti viikossa) kolmas vieras kieli (B1) sekä tietotekniikka ja formaalit kielet (eli logiikkaa, merkkauskieliä, ohjelmointia) - mielellään kaikille, mutta ajattelen nyt ei-niin-teoreettisesti suuntautuneita sen verran, että kaksi jälkimmäistä olisivat vaihtoehtoisia taito- ja taideaineiden kanssa. Kulttuuriperinnön muodostavat aineet siis erkanisivat tässä vaiheessa erillisiksi oppiaineiksi. Taito- ja taideaineita (liikunta, kotitalous, käsityö, kuvaamataito, musiikki sekä draama ja kirjallisuus) voisi valita neljästä (jos on valinnut sekä valinnaisen B1-kielen että tietotekniikan) kahdeksaan tuntia viikossa. Humanistisia reaaliaineita olisi tunti päivässä - uskontotietoa, etiikkaa ja filosofiaa kahtena päivänä, historiaa ja yhteiskuntaoppia kolmena päivänä viikossa. Äidinkieltä ja vieraita kieliä olisi yhteensä kaksi tuntia päivässä B1-kielen (2 viikkotuntia) valinneilla joka päivä ja muilla neljänä päivänä viikossa 4+2+2, matemaattis-luonnontieteellisiä aineita samoin (matematiikka 3, biologia ja maantieto 2, terveystieto 1, fysiikka ja kemia 2, valinnainen tietotekniikka ja formaalit kielet 2). Kahdeksannelta alkaen voisi lisäksi valita syventäviä kursseja suosikkiaineissaan tai muita lyhytkursseja (lukuaineiden minimiviikkotuntimäärät laskisivat tällöin).

*)Opetusta ei siis olisi mikään pakko organisoida ja jaksottaa näin mekaanisesti, mutta tuntien määrät ja niiden suhde tulevat mielestäni havainnollisemmiksi näin esitettynä.

Disclaimer: Tämä ei eroa kovin radikaalisti nykyisestä enkä ole tätä mitenkään perusteellisesti miettinyt - parempiakin ehdotuksia voi siis olla (ja niitä saa esittää kommenteissa).

Mitä jos?

2009-12-29T12:47:00.003+02:00

Kuvittele maailmaa, josta uskonnot ovat hävinneet ja jossa fantasiakirjojen ympärille syntyneet faniyhteisöt ovat tavallaan korvanneet uskonnolliset yhteisöt. Suurin osa suomalaisista on jonkinasteisia Potter-faneja. Aikuiset lukevat lapsilleen Pottereita iltasatuina. Perheet ja kaveriporukat käyvät yhdessä katsomassa Potter-filmatisointeja ja näytelmiä sekä osallistuvat fanitapaamisiin. Potter inspiroi faneja luomaan myös omia taiteellisia tuotoksiaan, joten tuon faniyhteisön ympärille syntyi rikas kulttuuriperintö. Koulussakin kerrottaan oppilaille Potter-tarinoita.

Suuri osa Potter-faneista on mukana faniyhteisössä lähinnä sen tarjoaman yhteisöllisyyden ja rikkaan kulttuuriperinnön vuoksi, mutta monet pitää erityisen hienona ja tärkeänä - jonkinlaisena eettisenä elämänfilosofianaan - juuri Potter-kirjojen sanomaa suvaitsevaisuudesta ja rakkauden voimasta pahuutta vastaan. Kaikkein fanaattisimmat fanit - harvalukuinen mutta varsin äänekäs joukko - pitävät Potter-kirjoja jonkinlaisena faktana (kirjaimellisena totuutena toisesta todellisuudesta), kiistelevät kaikkien muiden fanien kanssa kirjojen "oikeasta tulkinnasta" ja pyrkivät tyrkyttämään "omaa totuuttaan" ei-faneille.

Osa ihmisistä kuuluu johonkin muuhun faniyhteisöön - vaikkapa Tolkien-faneihin - ja jotkut eivät puolestaan koe minkäänlaista faniutta lainkaan tarpeelliseksi itselleen. Eri faniyhteisöjen fanaattisimmat tappelevat toisinaan keskenään ja häiritsevät niin muita oman faniyhteisönsä jäseniä kuin faniyhteisöön kuulumattomiakin fanaattisella julistuksellaan. Jotkin poliitikot pyrkivät hyödyntämään Pottereita omassa vallantavoittelussaan leimaamalla vastustajansa - kuvaannollisesti - Voldemortin kätyreiksi tai Tolkienia leimaamalla vastustajat Sauronin örkeiksi.

Joistakin ei-faneista fantasiafanius vaikuttaa olevan syynä suureen osaan maailman pahuudesta, osa puolestaan ymmärtää, että varsinainen ongelma ei ole sen paremmin fantasia kuin faniuskaan vaan fanaattisuus. Ne ei-fanit, jotka kuvittelevat fantasiafaniuden olevan ongelmien syy, pyrkivät vähentämään fantasian vaikutusta yhteiskuntaan ja korostavat realistisen maailmankuvan paremmuutta. He etsivät fantasiakirjoista ristiriitaisuuksia ja virheitä, tuovat esille kirjoissa esiintyvien ihmeellisyyksien mahdottomuuden materiaalisessa reaalimaailmassa ja ihmettelevät, miten fantasiafanit voivatkaan olla ni-i-in tyhmiä, että arvostavat moista hömppää. Fanaatikoihin, jotka pitävät kiinni kirjaimellisesta tulkinnasta, tämä saattaisikin purra, jolleivät he useimmiten olisi juuri fanaattisuudessaan täysin immuuneja kaikelle ei-fanien piiristä esitetylle kritiikille. Ne fanit, jotka eivät pidä fanittamaansa fantasiakirjaa faktana, pystyvät väistämään ja ohittamaan tämän kaltaisen kritiikin täysin, mikä ärsyttää joitakin kriitikkoja suunnattomasti. Fanaatikot ovat sentään faniudessaan johdonmukaisia ja järkeviä, sillä ei kai kukaan jotakin pelkkää mielikuvituksen tuotetta voisi arvostaa ja pitää tärkeänä.

Nämä ei-fanit vastustavat Pottereiden lukemista koulussa, eivätkä haluaisi joutua tekemisiin fantasian kanssa. Fantasiafanithan voivat halutessaan lukea kirjoja kotonaan ja keskustella niistä keskenään omissa fanitapaamisissaan. Jyrkimpien ei-fanien mielestä lapsille ei tulisi lukea lainkaan fantasiakirjallisuutta, koska he pitävät sitä herkässä iässä olevien vastustuskyvyttömien lapsien aivopesuna fantasiafaniuteen. Koulussa voitaisiin kyllä opettaa (tylsiä) faktoja fantasiafaniudesta kulttuuri-ilmiönä ja eri fantasiakirjoista, joiden perusteella aikuisena voi sitten ihan vapaasti valita, mitä kirjaa haluaa lukea ja fanittaa. Väitettä siitä, että fantasiafanius muka olisi jotenkin erityisen sopivaa juuri lapsenmielisille pidetään näiden jyrkkien ei-fanien keskuudessa toisaalta fanien kierona oveluutena, jonka avulla pyritään vain perustelemaan lasten indoktrinaatiota, toisaalta ihan osuvana kuvauksena - lapsen tasollahan tuollaiset fanit ovat älyltään, kun turvaavat mielikuvitukseen toisin kuin rationaaliset aikuiset.

Koulun uskonnonopetus monikulttuurisessa yhteiskunnassa

2009-11-28T19:06:00.000+02:00

Koulun uskonnonopetus on ollut kiistelty aihe etenkin viime aikoina. Jotkut ateistit ovat olleet huolissaan siitä, että lapset joutuvat aivopesun uhreiksi tai vähintäänkin voivat altistua uskontojen haitalliselle vaikutukselle koulun uskonnon opetuksessa ja toivoneet uskonnon opetuksen poistamista opetussuunnitelmista kokonaan. Uskonnot ovat kuitenkin tärkeä osa ihmiskunnan kulttuuriperintöä ja niiden opettamisen jättäminen pelkästään uskontokuntien omalle vastuulle pelätään suosivan äärisuuntauksia maltillisten kustannuksella. Eri uskontojen tuntemisen avulla voisimme myös paremmin ymmärtää toisiamme ja koko ympäröivää monikulttuuristuvaa yhteiskuntaa.

Oman uskonnon opetuksen järjestämisen hankaluus sellaiseissa tilanteissa, kun koulussa on useiden eri uskontoryhmien edustajia, on myös noussut esille. Yhtenä ratkaisuna tähän ongelmaan on esitetty kaikille yhteistä uskontotietoa. Jyrki Kasvi otti puheessaan Oman uskon opetuksesta uskontojen vuoropuheluun esille uskonnon opetuksen uudistamisen. Olen pitkälti samaa mieltä tästä kohdasta: "Erottelemisen asemesta meidän tulisi saattaa nämä lapset yhteen, oppimaan toisiltaan ja toisistaan. Ymmärtämään, että eri uskonnoilla on paljon enemmän yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä."

Omassa mallissani eri uskontoja käsiteltäisiin varhaiskasvatuksesta alkaen ihmiskunnan kulttuuriperinnön osana siten, että lapset tutustuisivat niin oman uskontonsa kuin muiden uskontojenkin juhlapyhiin, perinteisiin ja uskomuksiin kertomusten, musiikin, näytelmien, vierailijoiden jne kautta. Vähän vanhemmilla koululaisilla painopiste olisi etiikan ja moraalin pohtimisessa eri uskontojen näkökulmasta. Mitään uskontoa ei opettaisi varmana totuutena, mutta niiden erilaisia uskomuksia ja perinteitä kunnioitettaisiin niin kauan, kun ne eivät ole ristiriidassa lainsäädännön kanssa.

Koulun kieltenopetus monikielisessä yhteiskunnassa

2009-11-27T16:40:00.001+02:00

Perusopetus jakautuisi kielten opetuksen kannalta viiteen kaksivuotiseen vaiheeseen. Olen tässä mallissa lisännyt perusopetukseen ns. kymppiluokan - ilman sitä joku vaiheista olisi yksivuotinen. Ensimmäisen ja toisen vaiheen välissä olisi tukiopetusvuosi(a) niille, jotka eivät osaa lukea ja kirjoittaa koulun opetuskielellä.

Ensimmäisessä eli alkuopetusvaiheessa keskityttäisiin siis lähinnä ensimmäisen kielen eli koulukielen perusosaamiseen sekä luku- ja kirjoitustaidon oppimiseen koulukielellä. Äidinkielen ollessa eri kuin koulukieli järjestettäisiin alkuopetuksen rinnalla äidinkielen opetusta. Lisäksi kaksikielisillä paikkakunnilla olisi mahdollisuus valita kielikylpyvaihtoehto alkuopetuksessa.

Toisessa vaiheessa (9-10 v.) aloitettaisiin toisen pakollisen eli ensimmäisen vieraan kielen opetus niille yksikielisille oppilaille, joiden kotikieli ja koulukieli ovat samat. Kaksikielisillä, kielikylpykoulun valinneilla tai koulunsa kokonaan muulla kuin omalla äidinkielellään käyvillä olisi ensimmäisen vieraan kielen tilalla äidinkielen tai toisen kotikielen opetusta. Yleensä ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi valittaisiin joko englanti tai toinen kotimainen, joiden tulisi olla valittavissa paikkakunnasta riippumatta.

Kolmannessa vaiheessa (11-12 v.) aloitettaisiin kolmannen pakollisen kielen opetus. Toisena vieraana kielenä olisi yleensä joko englanti tai toinen kotimainen sen mukaan kumpaa ei ole jo valittu. Ne, joilla olisi ensimmäisen vieraan kielen tilalla äidinkielenä tai toisena kotikielenä joku muu kieli kuin suomi, ruotsi tai englanti, voisivat vapaasti valita kumman tahansa kolmanneksi kielekseen.

Neljännessä vaiheessa (13-14 v.) valittaisiin vaihtoehtoisena valinnainen neljäs kieli, ensimmäisen eli koulukielen tukiopetus, toisen eli ensimmäisen vieraan tai kotikielen tukiopetus tai kolmannen kielen tukiopetus. Tukiopetuksen voisi valita, jos kyseisessä kielessä on saanut arvosanaksi korkeintaan kuutosen, ja sitä suositeltaisiin vahvasti, jos on saanut (armo)viitosen.

Viidennessä vaiheessa (15-16 v.) valittaisiin vaihtoehtoisena valinnainen viides kieli, ensimmäisen eli koulukielen tukiopetus, toisen eli ensimmäisen vieraan tai kotikielen tukiopetus tai kolmannen tai neljännen kielen tukiopetus. Tukiopetuksen voisi valita, jos kyseisessä kielessä on saanut arvosanaksi korkeintaan kahdeksan, ja sitä suositeltaisiin vahvasti, jos on saanut (armo)viitosen.

Tässä mallissa helposti ja sujuvasti kieliä oppivat yksikieliset opiskelisivat koulussa äidinkielensä ja toisen kotimaisen lisäksi kolmea vierasta kieltä ja kielten oppimisessa keskinkertaiset yksikieliset opiskelisivat äidinkielen ja toisen kotimaisen lisäksi kahta vierasta kieltä. Lisäksi ne oppilaat, joilla on syystä tai toisesta vaikeuksia kielten oppimisessa, saisivat tarvitsemaansa lisäopetusta äidinkielensä, yhden vieraan kielen ja toisen kotimaisen tai koulu- ja kotikieliensä sekä yhden vieraan kielen tai toisen kotimaisen oppimiseen.

Hoivaa, kasvatusta ja opetusta lapsille

2009-11-26T18:10:00.001+02:00

Vaikka pääasiallinen vastuu lapsista ja heidän kasvatuksestaan on vanhemmilla, tulisi yhteiskunnan tarjota lapsille hoivaa, kasvatusta ja opetusta vanhempien ollessa töissä. Tässä kirjoituksessa esittelen oman ajatukseni siitä, miten tämä hoiva, kasvatus ja opetus tulisi järjestää. Mielestäni varhaiskasvatus sekä esi- ja alkuopetus tulisi tuoda lähemmäs toisiaan niin fyysisesti kuin hallinnollisestikin, jolloin siirtymä näiden välillä olisi lapsille mahdollisimman sujuva.

Alle kolmevuotiaille vaihtoehtoina olisi lapsen huoltajien valinnan mukaisesti joko kotihoito tai kodinomainen hoito pienryhmässä (perhepäivähoito neljän lapsen ryhmässä). Molempien valintojen tulisi olla perheille taloudellisesti aidosti mahdollisia.

Varhaiskasvatusta tarjottaisiin kaikille 3-5 vuotiaille 6-10 lapsen ryhmissä ilmaisena ja suositeltavana, mutta vapaaehtoisena pari tuntia päivässä. Esi-ja alkuopetusta järjestettäisiin pakollisena kaikille 6-8 vuotiaille 12-20 lapsen ryhmissä nelisen tuntia päivässä. Kaikilla lapsilla tulisi lisäksi olla mahdollisuus maksulliseen aamu- ja iltapäivähoitoon, jossa tarjottaisiin aamu- ja välipalat. Nämä kaikki tulisi järjestää mahdollisuuksien mukaan samassa rakennuksessa tai samassa pihapiirissä, jolloin lasten olisi helppoa ja turvallista siirtyä opetustuokion jälkeen iltapäivähoitoon.

Varhaiskasvatuksesta vastaisivat lastentarhanopettajat, esi- ja alkuopetuksesta siihen erikoistuneet lastentarhanopettajat (lastentarhanopettajan koulutuksen eli kasvatustieteiden kandidaatin päälle voisi suorittaa esi- ja alkuopetuksen maisteriopinnot) tai esi- ja alkuopetukseen suuntautuneet luokanopettajat, jotka hallitsisivat leikinomaiset opetusmenetelmät ja osaisivat tunnistaa oppimishäiriöitä ja -vaikeuksia varhaisessa vaiheessa. Aamu- ja iltapäivähoidossa työskentelevillä olisi perhepäivähoitajan, lähihoitajan, koulunkäyntiavustajan tai jokin vastaava koulutus ja osa heistä toimisi opettajan apuna opetustuokioiden aikana ja myös saattaisi lapset paikasta toiseen.

Varhaiskasvatus sekä esi- ja alkuopetus koostuisi ohjatuista liikunta- ja musiikkileikeistä, loruista, tarinoista, saduista, roolikeistä ja näytelmistä, askartelusta, piirtämisestä, opetuspeleistä, luonto- ja museoretkistä jne. Esi- ja alkuopetuksessa opeteltaisiin lisäksi luku-, kirjoitus- ja peruslaskutaitoa hieman koulumaisemmin, mutta muita erillisiä oppiaineita ei olisi. Toiseen kotimaiseen tai johonkin vieraiseen kieleen voitaisiin tutustua kielikylpymenetelmää hyödyntäen. Aamu- ja iltapäivähoidossa puolestaan olisi mahdollisuus valvottuun vapaaseen leikkiin/oleskeluun tai ohjattuun harrastustoimintaan ja läksyjen tekoonkin saisi tarvittaessa apua.

Tavoitteena sekä varhaiskasvatuksessa että esi- ja alkuopetuksessa olisi oppia ryhmässä toimimista ja erilaisuuden sietämistä sekä tutustua ihmiskunnan kulttuuriperintöön, ympäröivään yhteiskuntaan ja luontoon. Tärkeä tavoite molemmissa olisi myös tukea lapsen motorista ja kielellistä kehitystä sekä varmistaa koulunkäyntiin riittävän kielitaidon saavuttaminen opetuskielessä (joka voi olla sama tai eri kuin lapsen äidinkieli): varhaiskasvatuksessa painopisteenä olisi suullinen kielitaito, esi- ja alkuopetuksessa olisi lisäksi tarkoitus saavuttaa tarvittava kirjallinen kielitaito eli luku- ja kirjoitustaito. Oppimisvaikeuksista kärsiville olisi tarjolla sopivaa lisätukea ja -opetusta ja ne lapset, jotka silti eivät saavuttaisi koulunkäyntiin riittävää kielitaitoa esi- ja alkuopetuksen aikana syystä tai toisesta, ohjattaisiin vuodeksi (tai tarvittaessa pariksi) erilliseen lisäopetukseen ennen seuraavalle asteelle siirtymistä.