torstai 22. syyskuuta 2011

Uskontunnustus

Minä uskon kieleen,
merkitykseen ja mieleen,
joka on läsnä sanoissa
ja symboleissa, ääniaalloissa,
tahroissa paperilla,
pikseleissä ruudulla.

Minä uskon sanoilla luomiseen,
haaveiluun ja huomiseen,
toiveisiin ja tulevaisuuteen,
joka on läsnä unelmissa
ja unissa, kirjallisuudessa
ja mielikuvitusmaailmoissa.

Minä uskon maailmaan,
todellisuuteen tuntemattomaan,
jotta ymmärtäisin lasta,
koska se on mahdotonta.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Neljä ikkunaa maailmaan

Tiede ja politiikka sekä taide ja uskonto ovat toisiaan täydentäviä inhimillisen kulttuurin osa-alueita, jotka eivät varsinaisesti kilpaile keskenään, vaikka saattavatkin vaikuttaa toisiinsa. Tieteessä tutkitaan, millainen maailma on. Politiikassa toimitaan, jotta maailmasta tulisi parempi paikka. Taide näyttää, millaisena maailman koemme. Uskonnoissa mietiskellään, miten elämme ja olemme maailmassa.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Suhteellisesta rikkaudesta

Vapaus elää ja hengittää.
Oikeus olla oma itsensä.
Oikeus puhtaaseen ilmaan,
puhtaaseen veteen ja ruokaan.
Lämmin syli ja turvapaikka.

Vastuu toisistamme.
Velvollisuus auttaa
kärsiviä ja köyhiä.
Velvollisuus suojella
heikkoja ja hentoja.

Kohtuus kaikessa.
Kun tämä riittää,
ei minulta mitään puutu.
Uskon ihmisarvoon,
jotta se olisi sinullakin.

perjantai 16. syyskuuta 2011

Ajatusleikki

Ajatusleikki
mielikuvituksen meikki
fantastinen feikki.

Soita selloa
katso kelloa
voisit velloa
pitää pidot pellossa.

Riehu rannassa
salaa sannassa
ajatuksia anna
käsilläsi kanna.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Sanahelisevä symbaali

Sydänvereen sulkakynän
kirjoittaessani kastan
suloisten sointujen sijaan
kliseiden kilskettä kuulen.

Runoutta rakastamatta
pelkojaan paljastamatta
ei voi olla aito.

Hätäisesti harjoittelematta
aakkosia ajattelematta
läikkyy vain maito.

Turha sitä itkeä
olen silti sitkeä
sanahelisevä symbaali.



maanantai 12. syyskuuta 2011

Aatteet on mun vaatteet

Pukeudun aatteisiini
kuin vaatteisiini
ilman ideologioita
aivan alastomana
pelkään paljastavani
pelkkää pintaa.

lauantai 10. syyskuuta 2011

Ylösnousemus


Toteutumattomien toiveiden
hautausmaalle
sytytän kynttilän.
Lepattava liekki
tuo valon pimeyteen.
Enkelinsiivin eilisen
uskomattomat unelmat
lähtevät lentoon.