torstai 28. lokakuuta 2010

Onko etiikka uskon asia?

Eräs vahva teema uskontoaiheisissa väittelyissä ateistien ja uskovaisten välillä on etiikka ja moraali. Koska keskusteluun yleensä osallistuvat lähinnä ääripäitä edustavat kiihkoilijat, kilpistyy aihe harmillisen usein "uskovaisten moraali on mätä ja peräisin vanhasta satukirjasta" ja "ateisteille ei ole mitään moraalia" kantojen väliseksi hedelmättömäksi eipäs-juupas-inttämiseksi. Joskus sentään kenties päästään hieman lähemmäs aitoa ajatustenvaihtoa ja toisten ymmärtämistä - elän toivossa.

Kesällä keskustelin Tiedemiehen blogikommenteissa moraalin objektiivisuudesta, uskosta ja vastuun kokemisesta. Esitin, ettei moraalin mahdolliseen objektiivisuuteen uskomisen pitäisi ainakaan vähentää ihmisen kokemaa vastuuta, sillä objektiivisuus mahdollistaa erehtymisen - muuten on kyse vain mielipiteistä. Keskustelu jatkui myöhemmin moraalin objektiivisuuden osalta Soininvaaran blogin kommenteissa, jossa jotenkin tulin todistaneeksi az:lle, ettei objektiivisia arvoja ole - argumentoidessani, ettei kärsimyksen minimointi ei ole mitenkään itsestäänselvä valinta, jos pitäisi valita yksi arvo, joka ylittää kaikki muut. Oikeastaan uskon ihmisoikeuksien julistuksen kaltaisiin universaaleihin moraali-ihanteisiin, vaikka niiden soveltaminen käytäntöön on välillä kovin hankalaa - toisinaan jopa mahdotonta. Osa arvoistamme on todennäköisesti yhteisiä, ihmisyyden perusolemukseen pohjautuvia - näitä voisi kutsua universaaleiksi tai objektiivisiksi arvoiksi - osa voi puolestaan olla hyvinkin kulttuurisidonnaisia, opittuja tai muuten henkilökohtaisia arvoja.

Ilmastonmuutoskeskustelun sivujuonteeksi nousi keskustelu seurausetiikan paremmuudesta. Itse näen seurausetiikassa kaksi isoa ongelmaa: ensinnäkin epävarmuus seurauksista johtaa usein eettisten valintatilanteiden välttämiseen ja vastuun siirtämiseen ja toisekseen selkeä tavoitteen määrittely puuttuu, vaikka juuri seurausetiikassa nimenomaan tavoitteella on väliä. Mikään eettinen teoria ei toki ole täydellinen, mutta jostain syystä ateistit usein liputtavat innolla utilitaristisen seurausetiikan puolesta nähden uskonnollisen etiikan pelkkänä vastuuttomana velvollisuuseettisten sääntöjen mekaanisena noudattamisena, mitä pidän lähinnä osoituksena vähäisestä uskonnollisen etiikan ja velvollisuusetiikan tuntemuksesta.

Kritisoikaa toki rauhassa niitä harvoja lakihenkisiä fundamentalisteja - kuljette siinä fariseuksia arvostelleen Kristuksen jalanjäljissä ja astutte Martti "yksin armosta" Lutherin suuriin saappaisiin, mutta älkää kuvitelko, että kritiikkinne vaikuttaisi kristittyjen valtavirtaan tai körttikansaan mitenkään muuten kuin muistuttamalla henkilökohtaisen uskonpuhdistuksen ja omavoimaisuudesta luopumisen tärkeydestä. Allekirjoitan edesmenneen körttivaikuttaja Jaakko Eleniuksen Viisi teesiä moraalista (sivulla 17).

Tiedemiehen linkittämässä artikkelissa Sam Harris haaveilee tieteen voivan sysätä uskonnon kokonaan syrjään, kun oivalletaan, että etiikassa on itseasiassa kyse inhimillisestä hyvinvoinnista, jota voidaan tutkia tieteellisestikin. Harmi kyllä Harrisin kaltaisten kannalta "Kirkon asia on evankeliumi, ei moraali" kuten Jaakko Eleniuksen teeseistä viides ja viimeinen kuuluu. Palataan siis asiaan, jos ateistipiireissä joskus keksitään, miten tiede voisi korvata sen evankeliumin.

En ole vielä lukenut Tiedemiehen suosittelemaa Steven Pinkerin teosta The Blank Slate, mutta löysin netistä Pinkerin luennon aiheesta. Pinker kuittaa juutalais-kristillisen ihmiskuvan vitsillä, kumoaa kolme filosofista ihmiskäsitystä (tyhjä taulu, aave koneessa ja jalo villi) ja kiistää tieteellisen ihmiskäsityksen herättämiä pelkoja nihilismistä, determinismistä jne. Jäin hieman kaipaamaan sen tieteellisen ihmiskäsityksen esittämistä muutenkin kuin suhteessa niihin virheellisiin väitteisiin, mutta ehkä sitä varten pitää lukea se kirja. Moraalin kohdalla hieman huvitti, kun Pinker tavallaan päätyi takaisin juutalais-kristilliseen ihmiskäsitykseen esittäessään, että ihmisillä on sekä taipumuksia pahaan että taipumuksia hyvään. Moraalin kehityksen edellytyksenä Pinker esitti esimerkiksi luonnollisen inhimillisen empatiataipumuksen piirin laajentamista kaikkiin ihmisiin ja osui - kenties tahtomattaan - suoraan kristillisen etiikan ytimeen.

18 kommenttia:

  1. Pinker ei oikeastaan esitä mitään tieteellistä ihmiskäsitystä sinänsä, vaan ainoastaan argumentoi, että se käsitys, joka tuohon "epäpyhään kolminaisuuteen" (jalo villi, tyhjä taulu, aave koneessa) perustuu, on vahingollinen ja ristiriidassa tieteellisen tiedon kanssa.

    Tiede etenee yleisestiottaen niin, että tulkitsemme asioita jonkun "työhypoteesin" kautta, kunnes joku keksii miten työhypoteesi kumotaan. Kun se on kumottu, keksitään uusi, joka ei ole ristiriidassa tietojemme kautta.

    Etiikka on asia erikseen. Ihmisellä on taipumuksia "hyvään", siis siihen, että hän tekee asioita, joista on hyötyä muille, epäitsekkyyteen jne. mutta myös "pahaan", siihen, että toimii toisten etuja vastaan. Tämä on järkevä "hyvän" ja "pahan" määritelmä, koska se ei ota kantaa siihen, mitä nämä toisten edut ovat, jokainen määrittää ne itse siten kuin haluaa.

    Kirja kannattaa lukea, koska siinä vastuun ja etiikan kysymykset riisutaan pois vääristä väittämistä, mutta itse arvokysymyksiä ei mitenkään kumota. Kirja ei ota sinänsä kantaa arvoihin, ainoastaan tosiasioihin ja argumentteihin. Kirjan pääasiallinen viesti etiikan kannalta on, että ihmiskuvan muutos ei tarkoita että arvoista pitää luopua, mutta se pakottaa miettimään, ovatko ne perusteet arvoille oikeat. Jos joku arvo ja sen tulkinta perustuu siihen, mitä uskoo tosiasioiden olevan, ja jos tämä uskomus on väärä, niin arvo on syytä punnita uudelleen. Tämä olisi hyvä jokaisen ymmärtää.

    VastaaPoista
  2. Tiedemies: Pinker ei oikeastaan esitä mitään tieteellistä ihmiskäsitystä sinänsä, vaan ainoastaan argumentoi, että se käsitys, joka tuohon "epäpyhään kolminaisuuteen" (jalo villi, tyhjä taulu, aave koneessa) perustuu, on vahingollinen ja ristiriidassa tieteellisen tiedon kanssa.

    Selailin eilen Pinkerin teoksen esipuhetta ja sisällysluetteloa ja lukaisin pari arvostelua - ymmärsin vasta nyt, ettei Pinkerin teoksen idea olekaan teesi "tyhjä taulu" antiteesi "jalo villi" synteesi "perimä ja ympäristö" vaan hän tosiaan esittää noiden kolmen käsityksen muodostavan jotenkin yhdessä vallitsevan ihmiskäsityksen. Tuo ensimmäinen olisi sopinut yhteen sen kanssa, miten itse hahmotan filosofisen ja "tieteellisen" ihmiskäsityksen kehityksen. Tuo Pinkerin esittämä "kolminaisuus" puolestaan on sisäisesti ristiriitainen, koska "tyhjä taulu" ja "jalo villi" edustavat kärjistettyinä symboleina ääripäitä ympäristö vai perimä -keskustelussa.

    Tiede etenee yleisestiottaen niin, että tulkitsemme asioita jonkun "työhypoteesin" kautta, kunnes joku keksii miten työhypoteesi kumotaan. Kun se on kumottu, keksitään uusi, joka ei ole ristiriidassa tietojemme kautta.

    Niin, juttu on vain niin, että siihen seuraavaan "työhypoteesiin" on jo päästy aikaa sitten ja nykyinen työhypoteesi on lähinnä "perimän ja ympäristön vuorovaikutus". Tuon prosessin yleiskuvaus ja popularisointi voisi silti yhä olla arvokasta, mutta kyllähän se jää vähän vajaaksi, jos tyydytään pelkästään osoittamaan Locken ja Rousseaun ajatukset vanhentuneiksi ja virheellisiksi.

    Etiikan osalta tarkoitin sitä, että Pinkerin käsitys osuu luennon perusteella hyvin
    lähelle sitä kristillisen etiikan ydintä, joka ilmaistaan kultaisessa säännössä ja
    rakkauden kaksoiskäskyssä, ja idea ihmisen sisäisestä kamppailusta hyvän ja pahan välillä
    on vahvasti läsnä molemmissa. Tuo esittämäsi "järkevä" hyvän ja pahan määritelmä vain
    vahvistaa vaikutelmaani - sillä juuri sitähän rakkaus on, että ottaa toisen edun
    huomioon teoissaan (ja sanoissaan).

    Jos joku arvo ja sen tulkinta perustuu siihen, mitä uskoo tosiasioiden olevan, ja jos tämä uskomus on väärä, niin arvo on syytä punnita uudelleen. Tämä olisi hyvä jokaisen ymmärtää.

    Tarvitseeko lukea Pinkerin kirja ymmärtääkseen - eikö tuo ole ihan itsestäänselvää muutenkin. Historiastahan löytyy runsaasti esimerkkejä siitä, miten moraaliset käsitykset ovat muuttuneet ihmiskäsitysten muuttuessa.

    Mitä mieltä muuten olet nykyään Humen giljotiinista? Aikaisemminhan argumentoit vahvasti, ettei tosiasioista voi johtaa arvoja, mikä ei mielestäni oikein sovi yhteen Harrisin "tieteellisen" etiikan kehittämispyrkimyksen kanssa.

    VastaaPoista
  3. On totta, että vakavastiotettavan tieteen saralla työhypoteesina on perimän ja ympäristön vuorovaikutus, mutta tämä postulaatti ei edelleen ole sallittu poliittisessa keskustelussa. Itseasiassa, sen esittäminen edes maallikkokeskustelussa julkisesti jollakin operationaalisella, esimerkiksi etnisiin ryhmiin perustuvalla jaottelulla, on peräti oikeuslaitoksen päätöksellä rikollista.

    Olen sitä mieltä, että Humen giljotiini on ehdoton, mutta valitettavasti myös tämä on poliittisesti "relevantissa" yhteiskunnallisessa keskustelussa tarkoituksella hämärretty. Tilastollisten tosiasioiden esittäjä saatetaan leimata rasistiksi, sovinistiksi tms, ellei hän kuorruta sanomistaan sellaisilla (mahdollisesti virheellisillä!) tosiasiaväittämillä, joissa kiistetään tulosten sellainen tulkinta, että jossakin ilmiössä olisi kyse ihmisten perinnöllisistä eroista.

    Yhteiskunnallisessa kontekstissa on pakko aina esittää jokin yleinen käsite "hyvästä" ja "huonosta" lopputuloksesta, ja se on tietenkin aina arvovalinta. Olen itse ollut sitä mieltä, että mahdollisimman neutraali käsite, yhdistettynä mielekkäisiin peliteoreettisiin tarkasteluihin, on luonteva tapa; kristillinen etiikka, kuten niin monet muutkin uskonnolliset eettiset järjestelmät, usein sivuavat tuloksia, joita tällä tavalla saadaan.

    Yllättävää olisikin, jos ne eivät sivuaisi, ottaen huomioon, että ne ovat osoittautuneet tuhansia vuosia kestäviksi periaatteiksi.

    Näin saatavat arvot kestävät periaatteessa kaiken, mitä tosiasiat voivat meillä paljastaa. Jos rakennamme arvomaailman oletuksille tosiasiosta niin, että voimme hyväksyä periaatteen "ihmisiä on kohdeltava tasavertaisesti" pelkästään sillä ehdolla, että ihmiset todella ovat täysin samanalaisia, niin periaatehan ei ole minkään arvoinen, vaan se on pelkkä tautologia.

    Harrisin utilitarismi sisältää jonkin verran sekoittamista näiden välillä. Käsittääkseni hän tavoittelee sellaista etiikkaa, jossa on mahdollisimman vähän sellaisia ihmisluonnolle periaatteellisista syistä "epäintuitiviisia" periaatteita, so. voisimme päätellä ihmisen aivojen toiminnan tarpeeksi hyvin tuntiessamme, millaisen arvomaailman noudattaminen koettaisiin mahdollisimman laajasti "oikeudenmukaiseksi" tai "eettiseksi".

    VastaaPoista
  4. Lisään vielä edelliseen, että en ole Harrisin kanssa lainkaan eri mieltä siitä, että ihmisen "luontaisten" eettisten taipumusten selvittäminen on arvokasta. Olen kuitenkin eri mieltä siitä, voimmeko me väittää senkään jälkeen, että se, mikä on "oikein" johtuu jollakin loogisella tavalla tästä.

    Tarkoitan, että vaikka aivojen rakenne olisikin "materiaalinen syy" sille, minkälainen etiikka yksilöllä keskimäärin on, se ei tarkoita, että tämä etiikka olisi jotenkin "ainoa oikea". Ihmiset ovat anteliaiden, avuliaiden ja myötätuntoon taipuvaisten nisäkkäiden jälkeläisiä, mutta myös murhaajien, raiskaajien, rosvojen, jne. jälkeläisiä.

    VastaaPoista
  5. Olettaisin, että poliittisessa keskustelussa on kyse yksinkertaisesti siitä, että ympäristötekijät (koulutus, terveydenhoito jne) ovat siinä kontekstissa relevantteja, koska niihin voi poliittisilla päätöksillä vaikuttaa. Relevanttia on myös se, millainen merkitys ympäristötekijöillä silloin, kun perimä on erilainen (esimerkiksi "tyttöjä suosivat" opetusmenetelmät -> joidenkin poikien huono koulumenestys).

    Pelkkä perimän vaikutus puolestaan ei ole samalla tavalla relevanttia poliittisessa keskustelussa, koska politiikalla ei kuitenkaan voida puuttua perimään. Jos ainoat käytännön seuraukset perinnöllisten erojen korostamisesta ovat joko käsien nostaminen pystyyn tai syrjivien käytäntöjen perusteleminen, niin niillä "tilastollisten tosiasioiden" toitottamisella yhteiskunnallisessa keskustelussa tuskin saadaan mitään hyvää aikaan. Toinen kysymys on sitten se, tarvitseeko pelkästä tyhmyydestä sakottaa - olen kyllä siinä käsityksessä, että tuomitsemiskynnys on ainakin Suomessa sen verran korkealla, että sen ylittämiseen tarvitaan myös selvä tarkoitus loukata tai edistää syrjimistä.

    VastaaPoista
  6. Olennaista on se, että jos jokin ero -- esimerkiksi se, että naiset hakeutuvat useammin terveydenhoitajiksi ja miehet insinööreiksi -- johtuu synnynnäisistä tekijöistä, ei politiikka, joka pyrkii tasaamaan tämän lopputuleman eron, ole reilu kumpiakaan kohtaan.

    Siksi on poliittisesti täysin relevanttia kiinnittää huomiota siihen, että vaikka ympäristö olisi täysin reilu, ihmisten välillä on eroja. Vielä nykyisinkin ainoa poliittisesti hyväksyttävä suunta on kiistää tämä täysin.

    Pinkerillä on muitakin olennaisia pointteja. Jos paljolti synnynnäiset, ja erityisesti ns. kasvatuksesta lähes täysin riippumattomat seikat määräävät sen, mistä ihminen kiinnostuu, minkälaisessa seurassa tämä viihtyy jne, niin sosiaalipolitiikka, joka perustuu tähän, on monilta osin resurssien tuhlausta. Tutkimusten mukaan erillään kasvatetut toisilleen täysin tuntemattomat identtiset kaksoset usein pukeutuvat samalla tavalla, heillä on samantapaisia idiosynkraattisia eleitä, samannäköiset puolisot, samoja harrastuksia jne. Tämän merkitys sivuutetaan usein lähes täysin, vaikka se kiistatta osoittaa, että perimän merkitys on todella massiivinen.

    Tuomitsemiskynnys ei ole Suomessa kovin korkealla, jos kohta se on hieman nähtävästi noussut. USA:ssa professori, joka julkisesti totesi, että tilastojen mukaan naisten ja miesten välillä ei ole akateemisessa suoriutumisessa merkittäviä eroja, mutta että miesten hajonta näyttäisi suuremmalta, joutui eroamaan virastaan. Tatu Vanhanen teilattiin täysin ja hänet alistettiin jopa poliisitutkinnalle mielipiteidensä vuoksi -- vaikka tuomiota ei tietenkään tullut, jo se, että poliisi aloittaa tutkinnan jonkun tilastollisista tarkasteluista, osoittaa, että meillä on tabuja.

    Olennaista ei ole se, saadaanko tilastollisten tosiasioiden toittottamisella mitään hyvää aikaan. Pidän itsekin rasismia jne. todella iljettävinä ilmiöinä, mutta jos ihmisiä aletaan jahdata, leimata, haukkua jne. siksi, että nämä "toitottavat" näitä asioita, uhrataan tosiasiat poliittisen tarkoituksenmukaisuuden vuoksi. Tämä on vielä iljettävämpää.

    VastaaPoista
  7. Olennaista on se, että jos jokin ero -- esimerkiksi se, että naiset hakeutuvat useammin terveydenhoitajiksi ja miehet insinööreiksi -- johtuu synnynnäisistä tekijöistä, ei politiikka, joka pyrkii tasaamaan tämän lopputuleman eron, ole reilu kumpiakaan kohtaan.

    Ovatko vapaus ja itsemääräämisoikeus arvoina jotenkin yhteydessä siihen, ovatko taipumuksemme synnynnäisiä? Lopputuleman tasaaminen väkisin ihmisten toiveista riippumatta - esimerkiksi kiintiöillä - voidaan kyllä mielestäni kyseenalaistaa, vaikkei Hanna haluaisi hoitajaksi pelkästään hoivaviettinsä ansioista ja Lassen tekniikkakiinnostuksen taustalla olisikin geenien sijasta tai lisäksi joululahjaksi saadut tekniikkalegot.

    Siksi on poliittisesti täysin relevanttia kiinnittää huomiota siihen, että vaikka ympäristö olisi täysin reilu, ihmisten välillä on eroja.

    Tietenkin ihmisten välillä on eroja - jopa minun ja sisarteni välillä, vaikka meillä on geneettisesti paljon muutakin yhteistä kuin XX. Eikä tuota itsestäänselvyyttä kiistä kukaan - kyse lienee siitä, onko niillä eroilla merkittävää tilastollista korrelaatiota sellaisten geneettisten ominaisuuksien kanssa, joiden perusteella on historiallisesti syrjitty ja rajoitettu ihmisten valinnanvapautta.

    Pinkerillä on muitakin olennaisia pointteja. Jos paljolti synnynnäiset, ja erityisesti ns. kasvatuksesta lähes täysin riippumattomat seikat määräävät sen, mistä ihminen kiinnostuu, minkälaisessa seurassa tämä viihtyy jne, niin sosiaalipolitiikka, joka perustuu tähän, on monilta osin resurssien tuhlausta. Tutkimusten mukaan erillään kasvatetut toisilleen täysin tuntemattomat identtiset kaksoset usein pukeutuvat samalla tavalla, heillä on samantapaisia idiosynkraattisia eleitä, samannäköiset puolisot, samoja harrastuksia jne. Tämän merkitys sivuutetaan usein lähes täysin, vaikka se kiistatta osoittaa, että perimän merkitys on todella massiivinen.

    Sosiaalipolitiikka, joka perustuu mihin? Sinänsähän ympäristön muutosten vaikutusta voi havainnoida kohtalaisen helposti - vaikkapa suomalaisten geeniperimä on tuskin kovin paljon muuttunut parissa sadassa vuodessa, mutta ympäröivä yhteiskunta senkin edestä. Kannattaa muuten lukea Pinkeriä tasapainottamaan tämä kritiikki (erityisesti osa ii): http://www.phil.cam.ac.uk/~swb24/reviews/Pinker.htm

    Olennaista ei ole se, saadaanko tilastollisten tosiasioiden toittottamisella mitään hyvää aikaan. Pidän itsekin rasismia jne. todella iljettävinä ilmiöinä, mutta jos ihmisiä aletaan jahdata, leimata, haukkua jne. siksi, että nämä "toitottavat" näitä asioita, uhrataan tosiasiat poliittisen tarkoituksenmukaisuuden vuoksi. Tämä on vielä iljettävämpää.

    Pidän itsekin sensuuria jne. todella iljettävinä ilmiöinä, mutta jos ihmisiä aletaan jahdata, leimata, haukkua jne. siksi, että jotkut toitottavat "tosiasioita", niin uhrataan ihmisyksilöitä pelkän tilastodatan vuoksi. Tämä on vielä iljettävämpää.

    VastaaPoista
  8. Ovatko vapaus ja itsemääräämisoikeus arvoina jotenkin yhteydessä siihen, ovatko taipumuksemme synnynnäisiä?

    Eivät tietenkään. Sen takiapa juurikin väitteet, joiden mukaan lopputuleman tasaaminen on "ainoaa oikeaa" tasa-arvoa, ovat järjettömiä. Ne yleensä perustuvat oletukselle, että kaikki miesten ja naisten väliset erot (esimerkiksi) ovat kulttuurin luomia.

    Olennaista ei ole tietenkään lopulta se, että mikä eron aiheuttaa, olennaista on se, onko ihmiskuvamme ja käsityksemme tasa-arvosta sellaiset, että meidän pitää tasoittaa "kulttuurin" tai "asenteiden" aiheuttamia eroja. Minusta tällaisissa prosesseissa todistustaakan pitää olla sillä, joka väittää näitä asenteita tms. esteitä olevan, ja osoittaa ne kohdat joissa ne ilmenevät. Ei riitä, että osoitetaan, että eroja on, koska erojen syystä ei tiedetä mitään. Pinker hyökkäsi sitä vastaan, että erojen selittämiseksi asenteilla ja "sorrolla" ei tarvita mitään todisteita, koska oletuksena on, että kaikki erot johtuvat syrjinnästä, koska tabula rasa.

    Minusta suomalainen yhteiskunta tekee karhunpalveluksen itselleen, jos me kansalaiset hyväksymme sellaisen ajatuksen, että ihmisiä voidaan vainota mielipiteidensä vuoksi, täysin riippumatta mitä nämä mielipiteet ovat. Me voimme tietenkin sanoa, ja meidän pitää sanoa, että rasismi, seksismi jne. ei nyt vaan käy: ihmisten pitää saada tehdä päätöksensä siitä, miten yksilöihin suhtautuvat, puhtaasti yksilöinä.

    En tiedä, miten sinä näet asian, mutta minusta suomalainen yhteiskunta on muuttunut irvikuvaksi tällaisesta ja uskon, että meillä luodaan jatkuvasti pinnan alle kauheat määrät asenteellisuutta, rasismia, homofobiaa jne, sillä, että arvoja ja asenteita ei reilusti oteta pöydälle ja kiihkottomasti käydä juttuja läpi. En minä penää mitään sellaista, että ihmisiä saisi syrjiä, tietenkään. Ainoastaan sen, että meidän pitäisi ottaa huomioon, että erilaiset sosiaaliset ongelmat jakautuvat eri tavalla esimerkiksi sukupuolen jne. mukaan silloinkin, kun yhteiskunta on täysin reilu. Esimerkiksi kodittomuus, rikollisuus, jne. koskee valtaosin miehiä, yksinhuoltajuuteen liittyvät ongelmat etupäässä naisia. Ja niin edelleen. Eivät nämä johdu "asenteista", vaan siitä, että ihmiset toimivat eri tavalla, vaikka heillä olisi samat mahdollisuudet.

    Meillä on tällä hetkellä tilanne mediassa sellainen, että kun maahanmuuttajajengit tappelevat keskenään, tämä kirjataan poliisin kirjoihin "rasistisena rikoksena", ja sitten näitä tilastoja käytetään maahanmuuttokriittisiä vastaan. Itse pidän sitä kritiikki-ilmiötä vastenmielisenä, mutta ei se valehtelemalla parane. Tässä on kokonaan taustalla jonkinlainen tasa-arvon irvikuva, joka liittyy tähän Pinkerin kritisoimaan ihmiskuvaan todella saumattomasti. Se on niin irvikuva, että todella monet ovat tulkinneet asian niin, että jokin täysin päinvastainen on muka "todellisuus", so. alkaneet pitää sitä jo rasismin jne. oikeutuksena.

    VastaaPoista
  9. Olennaista ei ole tietenkään lopulta se, että mikä eron aiheuttaa, olennaista on se, onko ihmiskuvamme ja käsityksemme tasa-arvosta sellaiset, että meidän pitää tasoittaa "kulttuurin" tai "asenteiden" aiheuttamia eroja. Minusta tällaisissa prosesseissa todistustaakan pitää olla sillä, joka väittää näitä asenteita tms. esteitä olevan, ja osoittaa ne kohdat joissa ne ilmenevät. Ei riitä, että osoitetaan, että eroja on, koska erojen syystä ei tiedetä mitään.

    Ovatko oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo arvoina jotenkin yhteydessä siihen ovatko ne erot geneettisiä vai ympäristön aiheuttamia? Lopputuloksen tasa-arvo = kaikille kuuluu samankokoinen pala hyvinvoinnin kakusta. Ihan noin pitkälle en itse menisi vaan jokaiselle kuuluu mielestäni tietty minimitaso, jonka päälle tuleva osuus saa vaihdella henkilön ominaisuuksien ja kiinnostuksen perusteella. Itse haluan vain mahdollisuuden olla oma itseni - ennen kaikkea ihminen - enkä pakottaa perinteisen naisellisen naisen roolissa viihtyviä valitsemaan samoin.

    Pinker hyökkäsi sitä vastaan, että erojen selittämiseksi asenteilla ja "sorrolla" ei tarvita mitään todisteita, koska oletuksena on, että kaikki erot johtuvat syrjinnästä, koska tabula rasa.

    Poliittiiset ideologiat eivät ole tiedettä - ei niitä noin yleisesti ottaen tosiasoista johdeta ja empiirisellä tutkimuksella perustella. Näin on, koska niissä kyse on etupäässä arvoista, ja Humen giljotiini on ehdoton.

    Minusta suomalainen yhteiskunta tekee karhunpalveluksen itselleen, jos me kansalaiset hyväksymme sellaisen ajatuksen, että ihmisiä voidaan vainota mielipiteidensä vuoksi, täysin riippumatta mitä nämä mielipiteet ovat.

    Miten määrittelet vainoamisen? Kysyn siksi, että useat konservatiivikristityt ovat viime aikoina tuoneet vahvasti esille, että he kokevat joutuneensa vainotuiksi mielipiteensä vuoksi kirkon piirissä, kun me ilkeät liberaalit olemme avoimesti kritisoineet heidän naispappeus- ja homokantojaan ja toivoneet, ettei ihan jatkuvasti homoja uhkailtaisi helvetillä ja arkkipiispaa, piispoja ja pappeja syytettäisi saatanan kätyreiksi kristillisen lehden blogipalstoilla.

    Ainoastaan sen, että meidän pitäisi ottaa huomioon, että erilaiset sosiaaliset ongelmat jakautuvat eri tavalla esimerkiksi sukupuolen jne. mukaan silloinkin, kun yhteiskunta on täysin reilu. Esimerkiksi kodittomuus, rikollisuus, jne. koskee valtaosin miehiä, yksinhuoltajuuteen liittyvät ongelmat etupäässä naisia. Ja niin edelleen. Eivät nämä johdu "asenteista", vaan siitä, että ihmiset toimivat eri tavalla, vaikka heillä olisi samat mahdollisuudet.

    Pitäisiköhän sinun nyt jotenkin todistaa tuo oletus vai onko kyse jostakin ideologisesta arvovalinnasta, jonka perusteella kodittomuuteen ja rikollisuuteen ei pidä puuttua eikä yksinhuoltajia tarvitse auttaa?

    Tässä on kokonaan taustalla jonkinlainen tasa-arvon irvikuva, joka liittyy tähän Pinkerin kritisoimaan ihmiskuvaan todella saumattomasti. Se on niin irvikuva, että todella monet ovat tulkinneet asian niin, että jokin täysin päinvastainen on muka "todellisuus", so. alkaneet pitää sitä jo rasismin jne. oikeutuksena.

    Johtuuko se rasismi siis perimästä vai ympäristöstä? ;)

    VastaaPoista
  10. Ovatko oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo arvoina jotenkin yhteydessä siihen ovatko ne erot geneettisiä vai ympäristön aiheuttamia?

    Eivät tietenkään. Olennaista on se, ovatko erot toivottavia vai eivät. Rosa Meriläinen ja muut feministit ovat suoraan sanoneet, että eroja ei saisi olla, ja että erot sinänsä ihmisten välillä ovat tasa-arvo-ongelma.

    Kun puhun eroista, tarkoitan erolla sitä, että joku pitää punaista ja toinen sinistä pipoa. Jos arvomaailmamme on sellainen, että ihmisten pitää käyttää samanlaisia pipoja, koska ei ole mitään synnynnäistä sisäsyntyistä preferenssiä, ja kulttuurimme pitää "korjata" tämä erilaisuus, niin tämä ei ole tasa-arvoa tai oikeudenmukaisuutta.

    Ihmisten mielipiteitä saa minusta haukkua vaikka kuinka, mutta mielestäni vainoamisen puolelle se menee, jos asiaan liittymättömissä yhteyksissä ihmisiä aletaan jaotella mielipiteidensä vuoksi esimerkiksi niin, että aletaan jakelemaan potkuja töistä tms. koska tiedetään ihmisen mielipiteeksi jotain. En hyväksy konservatiivien tms. vainoamista mieliteidensä vuoksi, mutta ongelma on se, että monet konservatiivit tuntuvat kokevan "vainona" jo sen, että joku on eri mieltä.

    Ongelma eivät ole arvot: Tasa-arvon haluaminen ei ole ongelma. Ongelma on tosiasiat: se ei ole tasa-arvoa, että kaikki ovat samanlaisia. Se voi olla sitä vain, jos uskomme, että kaikki erot johtuvat kulttuurista tms. mistä ne eivät johdu. Kodittomuuteen ja yksinhuoltajuuteen liittystä ongelmista kirjoitin, en siksi, että ne ongelmat olisivat yhtään vähäisempiä tai merkityksettömämpiä, vaan siksi, että niistä on tyhmää tehdä "tasa-arvo-ongelmia" vain siksi, että niillä on sukupuolittunut rooli. Se, että tätä sukupuolittunutta puolta ylikorostetaan, vie kokonaan huomion siltä arvolta, joka minusta on tärkeämpi, eli että kodittomia pitää auttaa, tai köyhiä yksinhuoltajia pitää auttaa, täysin riippumatta sukupuolesta.

    Arvo on itsessään jotain, mikä ei ole pääteltävissä tosiasioista. Sensijaan arvon toteutumisen mittaamiseksi tosimaailmassa tarvitaan jokin todellinen mittari. Jos meillä on virheellinen käsitys ihmisestä ja ihmisenä olemisesta, käytämme väärää mittaria. Tätä voi verrata siihen, että haluamme mahdollisimman rehellisen henkilön pankkiin töihin, joten pankinjohtaja kutsuu paikalle frenologin tunnustelemaan työnhakijoiden päitä ja toteamaan, kuka on rehellinen.

    Vika ei ole rehellisyydessä arvona, vaan ihmiskuvasta, jonka mukaan rehellisyys voidaan todeta pään kyhmyistä.

    Feministien ja monien muiden mielestä on tasa-arvo-ongelma, jos naiset haluavat sairaanhoitajiksi tai opettajiksi ja jos miehet haluavat insinööreiksi tai palomiehiksi.

    VastaaPoista
  11. On selvää, jos ajatellaan vaikkapa maahanmuuttajia tai jotain muuta ihmisryhmää, että tällainen ryhmä voi joutua syrjityksi jonkin ryhmään liitetyn mielikuvan vuoksi. Tätä ei voi kuitenkaan päätellä pelkästään siitä, että katsotaan miten ryhmän jäsenet pärjäävät sosioekonomisilla mittareilla, koska syitä voi olla vaikka kuinka paljon.

    Samaan tapaan rasismi on typerää, koska siinä homma käännetään aina nurin päin: ryhmän jäsenet ovat huonoja, koska ovat huonompaa rotua tms. Kun vika voi olla ihan missä tahansa. Pointtina on se, että sosiaaliset ongelmat ovat ongelmia itsessään, ja niiden ratkaisemista ei mitenkään hyödytä se, että a) ainoa selitysmalli on, että se johtuu patriarkaatista/asenteista/rasismista tai b) ne ovat ansainneet sen, koska ovat syntyneet sellaisiksi.

    Oikea, totuudenmukainen ihmiskuva ei sanele meille meidän arvojamme, mutta se kertoo meille, miten voimme niitä parhaiten edistää. Tämä on olennaista. Minusta nykypäivänä sotketaan nämä todella pahasti, ja kuvitellaan, että jos ihmiskuva ei ole juuri se, mitä "virallisesti" sanotaan, niin arvojenkin pitää olla jotain muuta.

    Ja monet uskovat tämän, ja päättelevät, että ne arvot ovat väärät. Tämä on sitä omaan jalkaan ampumista.

    VastaaPoista
  12. Kun puhun eroista, tarkoitan erolla sitä, että joku pitää punaista ja toinen sinistä pipoa. Jos arvomaailmamme on sellainen, että ihmisten pitää käyttää samanlaisia pipoja, koska ei ole mitään synnynnäistä sisäsyntyistä preferenssiä, ja kulttuurimme pitää "korjata" tämä erilaisuus, niin tämä ei ole tasa-arvoa tai oikeudenmukaisuutta.

    Niin, olin jo lukiolaisena sitä mieltä, että koska naiset ovat keskenäänkin erilaisia, pitäisi olla tasavertainen oikeus ja mahdollisuus olla joko pullantuoksuinen kotiäiti tai uraohjus - tai jotain siltä väliltä tai jotain ihan muuta. Ketään ei siis saisi pakottaa mihinkään muottiin ja (nyky)feminismin suurin vika onkin se, ettei se ole tyytynyt särkemään vanhoja muotteja vaan on korvannut ne uusilla. Pahimmillaan jotkut naiset sitten yrittävät täyttää kaksi keskenään ristiriitaista muottia yhtäaikaa. Ongelma on kuitenkin kai siinä, että nämä erot ovat luonteeltaan erilaisia kuin se, mistä väristä pitää, koska niillä on nyky-yhteiskunnassa seurauksia myös taloudellisen aseman kannalta. Lisäksi on olemassa sosiaalista painetta olla sellainen kuin muut samaa sukupuolta olevat ja ulkopuolelta voi olla vaikea erottaa, kummasta yksilön kohdalla on kyse - omasta halusta vai sosiaalisesta paineesta. Silti tuo erojen kieltäminen on minustakin väärä tie.

    Ihmisten mielipiteitä saa minusta haukkua vaikka kuinka, mutta mielestäni vainoamisen puolelle se menee, jos asiaan liittymättömissä yhteyksissä ihmisiä aletaan jaotella mielipiteidensä vuoksi esimerkiksi niin, että aletaan jakelemaan potkuja töistä tms. koska tiedetään ihmisen mielipiteeksi jotain.

    Työpaikan menettäminen on toki ihan realistinen uhka niille konservatiiveille, jotka ovat pappeja eivätkä vakaumuksensa vuoksi koe voivansa työskennellä naispappien kanssa tai voivansa siunata rekisteröityjä parisuhteita. Tosin tässä tapauksessa kyseessä ei ole asiaan liittymätön yhteys. Sen professorin tapauksessa vastaavaa olisi kai ollut se, jos hänen kantansa olisi selvästi vaikuttanut siihen, miten hän kohtelee naisopiskelijoita - esimerkiksi tyttölyseon fysiikanopettaja, joka aikanaan korosti, etteivät naiset ymmärrä fysiikkaa, vaikutti ainakin äitini motivaatioon ja oppimistuloksiin kyseisessä aineessa selvästi kielteisesti.

    Ongelma eivät ole arvot: Tasa-arvon haluaminen ei ole ongelma. Ongelma on tosiasiat: se ei ole tasa-arvoa, että kaikki ovat samanlaisia. Se voi olla sitä vain, jos uskomme, että kaikki erot johtuvat kulttuurista tms. mistä ne eivät johdu. Kodittomuuteen ja yksinhuoltajuuteen liittystä ongelmista kirjoitin, en siksi, että ne ongelmat olisivat yhtään vähäisempiä tai merkityksettömämpiä, vaan siksi, että niistä on tyhmää tehdä "tasa-arvo-ongelmia" vain siksi, että niillä on sukupuolittunut rooli.

    Ajattelin lähinnä äärimarkkinaliberalismia - onko sen taustalla ajatus siitä, että kaikki johtuu perimästä eikä siksi yhteiskunnan pidä puuttua, ja jos on, niin pitäisikö heiltäkin vaatia todisteita siitä, että kaikki ongelmat tosiaan johtuvat pelkästään perimästä.

    Arvo on itsessään jotain, mikä ei ole pääteltävissä tosiasioista. Sensijaan arvon toteutumisen mittaamiseksi tosimaailmassa tarvitaan jokin todellinen mittari. Jos meillä on virheellinen käsitys ihmisestä ja ihmisenä olemisesta, käytämme väärää mittaria.

    Tässä päästään takaisin utilitarismin ongelmaan, johon viittasin alkuperäisessä kirjoituksessani: jos lopputulos on se, joka merkitsee, pitäisi olla sellainen määritelmä tavoitteelle eli onnellisuudelle tai hyvinvoinnille, jonka avulla sen toteutumista voisi edes jotenkin arvioida - siis yhteiskunnallisen etiikan tasolla. Siksi oikeusetiikka on mielestäni yhteisen päätöksenteon arvioinnissa toimivampi: kun arvojen pohjalta on määritelty tietyt oikeudet, voidaan katsoa toteutuvatko ne yhteiskunnasssa kaikkien kohdalla ja miettiä, miten voitaisiin korjata tilannetta silloin, jos ne eivät (vielä) toteudu.

    VastaaPoista
  13. Seuraamuseettinen ja utilitaristinen tarkastelu ei mitenkään sulje pois sitä, että lopputulema voi olla jakautunut jotenkin. Tasa-arvo sinänsähän on määrittelykysymys. Oma näkemykseni on, että sitä on utilitaristisesta näkökulmasta sangen järjetöntä kytkeä pelkkään lopputuloksen tasaisuuteen, paljon mielekkäämpää on tarkastella sitä, onko lopputuloksen jakauma siedettävä, kun sitä verrataan ihmisten luontaisiin eroihin.

    Jotenkin niin, että on mielipuolista ottaa tasa-arvon määritelmäksi sellainen, josta seuraa että kaverin, joka syntyy jalattomana, pitää pärjätä satasen pikajuoksussa sellaiselle, jolla on jalat.

    Toinen aspekti on, että on mielekästä ottaa poliittisen ja eettisen tarkastelun kohteeksi vain sellaisia asioita, joihin ihmisillä on mahdollisuus vaikuttaa. Auringon säteilyintensiteetti tai kvasaarien kirkkaus ei voi olla moraalinen kysymys, koska ihmisellä ei ole niihin mitään keinoa vaikuttaa. Sensijaan merten saastuminen on.

    Erojen tunnustaminen ei tarkoita sitä, että ero on oikeutus jollekin toiminnalle, mutta ero voi olla selitys sille, miksi lopputulos on jotain. Vasta kun tämä on selvitetty, voidaan keskustella siitä, pitäisikö asialle tehdä jotain. Jokaiseen toimenpiteeseen, jolla vaikutetaan ihmisten välisiin asioihin, liittyy aina jokin kustannus. Jos päätämme, että tytöistä pitää kouluttaa enemmän insinöörejä, tästä on se hyöty, että saamme enemmän naisinsinöörejä. Mutta jos tämä tehdään vaikkapa antamalla tytöille sukupuolesta pisteitä oppilasvalinnoissa, niin sillä on myös kustannus, koska nyt osa pojista jää ilman opiskelupaikkaa.

    Sama pätee esimerkiksi yhtiöiden hallituksiin, joihin feministit haluavat naiskiintiöitä Norjan malliin. Jokainen tällä menetelmällä jaettu hallituspaikka sisältää paitsi sen hyödyn, että saadaan nainen hallitukseen, myös kustannuksen, kun joku pätevä henkilö syrjäytettiin sukupuolensa takia.

    VastaaPoista
  14. Oma näkemykseni on, että sitä on utilitaristisesta näkökulmasta sangen järjetöntä kytkeä pelkkään lopputuloksen tasaisuuteen, paljon mielekkäämpää on tarkastella sitä, onko lopputuloksen jakauma siedettävä, kun sitä verrataan ihmisten luontaisiin eroihin.

    En sano, että tuon siedettävän jakauman määritteleminen ja selvittäminen olisi mahdotonta, mutta väitän, että tuo on ihan käytännössä huomattavasti hankalampaa kuin lähteä siitä, että kaikille kuuluu samat oikeudet.

    Jotenkin niin, että on mielipuolista ottaa tasa-arvon määritelmäksi sellainen, josta seuraa että kaverin, joka syntyy jalattomana, pitää pärjätä satasen pikajuoksussa sellaiselle, jolla on jalat.

    Jotenkin niin, että kaikilla on oikeus liikkua, joten sille jalattomalla kaverille pitäisi vaikkapa hommata pyörätuoli tai proteesit ja fysioterapiaa, ja jos jalattomatkin haluavat kilpailla urheilussa, niin siihenkin heillä on oikeus - vaikkapa vammaisolympialaisiin.

    Toinen aspekti on, että on mielekästä ottaa poliittisen ja eettisen tarkastelun kohteeksi vain sellaisia asioita, joihin ihmisillä on mahdollisuus vaikuttaa.

    Toki, vaikkapa "oikeus elää" ei lähtökohtana tietenkään tarkoita, ettei kukaan saisi koskaan kuolla edes vanhuuteen, vaan että sotia, sairauksia, nälänhätää ja onnettomuuksia pyritään välttämään ja luonnonkatastrofeita yritetään ennustaa, että sairaita ja loukkaantuneita yritetään auttaa parhaan kykymme mukaan, ettei ihmisiä tapeta...

    Jos päätämme, että tytöistä pitää kouluttaa enemmän insinöörejä, tästä on se hyöty, että saamme enemmän naisinsinöörejä. Mutta jos tämä tehdään vaikkapa antamalla tytöille sukupuolesta pisteitä oppilasvalinnoissa, niin sillä on myös kustannus, koska nyt osa pojista jää ilman opiskelupaikkaa.

    Jos ajattelemme, että tytöillä on oikeus opiskella insinööriksi siinä missä pojillakin, niin toteamme, etteivät sukupuolipisteet tai -kiintiöt ole hyvä ratkaisu - eivätkä edes tarpeen, sillä tyttöjen oikeutta opiskella insinööriksi ei todennäköisesti uhkaa naisia syrjivä opiskelijavalinta. Kyse on siis joko koulujärjestelmästä, sosiaalisesta paineesta, mielikuvista ja asenteista - tai sitten tyttöjä ei vaan yleensä kiinnosta tekniikka. Koulujen matematiikan opetusta voidaan kehittää niin, ettei se ole pojiltakaan pois, samoin voidaan tuoda esille insinöörintyön todellisuutta mielikuvien sijaan sekä kertoa tytöille, että nainenkin voi olla vaikka insinööri. Tästä voi toki seurata se, että entistä useampi tyttö hakee insinöörikoulutukseen, mistä voi seurata se, että entistä useampi poika jää ilman sitä opiskelupaikkaa - ellei haluta antaa ihan kaikille halukkaille mahdollisuus yrittää suorittaa tutkinto (teknisellä alallahan tuo on tosin välillä ollut jo lähellä, kun paikoin aloituspaikkoja on ollut jopa enemmän kuin hakijoita).

    Sama pätee esimerkiksi yhtiöiden hallituksiin, joihin feministit haluavat naiskiintiöitä Norjan malliin. Jokainen tällä menetelmällä jaettu hallituspaikka sisältää paitsi sen hyödyn, että saadaan nainen hallitukseen, myös kustannuksen, kun joku pätevä henkilö syrjäytettiin sukupuolensa takia.

    Tuossa taitaa nyt olla sellainen taustaoletus, ettei se nainen olisi (ainakaan yhtä) pätevä. Sinänsä en pidä kiintiöajattelua hyvänä, koska toki siinä voi joskus käydä juuri noin ja sitten silloinkin, kun nainen olisi muutenkin ollut pätevä, häntä saatetaan pitää pelkkänä kiintiönaisena.

    VastaaPoista
  15. Tietenkin kiintiö toimii niin, että joku syrjäyttää toisen pätevämmän. Eihän kiintiötä muuten tarvittaisi! Ja kuten totesit, jos käykin niin, että kiintiön ollessa käytössä pätevämpi tulee valituksi, ei tätä mitenkään voi todeta. Itse näkisin, että liika sukupuolisensitiivisyys työpaikkojen nimityksissä on itseasiassa jo nyt syönyt osan sinänsä pätevien naisten arvostuksesta. Miesvaltaisilla aloilla on usein sellainen käsitys, että nainen pitää valita, jos hakijoiden joukossa sellainen on.

    En vitsaile, olen viranhaussa aikanaan itsekin pelännyt nimenomaan sitä, että joku muista hakijoista on nainen, koska olen tiennyt, että mieshakijat päihitän pätevyydessä, mutta jos nainen olisi hakijana, hänet olisi melkein pakko valita, jos minimivaatimukset toteutuisivat.

    Oikeuseettinen tarkastelu on tietenkin myös aivan pätevä, en sitä mitenkään kiistä. Minun tarkoitukseni oli lähinnä korostaa, että nämä näkökulmat eivät ole ristiriidassa keskenään. Oikeuseettinen tarkastelu on toisella tavalla "herkkä" sille, mikä ihmiskuva meillä on, koska jos lopputulos on, että miehiä on enemmän insinööreinä, "kaikki samanlaisia"- ihmiskuvasta päätellään herkästi, että jonkun oikeuksia poljetaan, niinkuin Rosa Meriläinen teki siinä linkittämässäni kirjoituksessa.

    Utilitaristinen tarkastelu ainakin pakottaa arvioimaan hyötyjä ja kustannuksia, joita näiden "oikeuksien" turvaaminen aiheuttaa -- jos ihmiskuva on väärä, niin "oikeuksien" turvaaminen tuottaa enemmän kustannuksia kuin hyötyjä. Jos taas ihmiskuva on oikea, niin tarkastelut tuottavat saman tuloksen. (Toki utilitaristisessa näkökulmassa täytyy ottaa huomioon ihmiskuva, eli se on osa utiliteetin tarkastelua; sekin voi antaa väärän kuvan jos arvioimme väärin)

    Mutta kuten sanoin joskus aiemmassa keskustelussa, karsastan syvästi sellaista yleisutilitaristista näkemystä, jossa kaikki poliittisesti relevantit kysymykset voidaan esittää yhden kattokäsitteen alla. Oikeuksien takaaminen voi lopultakin olla käytännössä parempi.

    VastaaPoista
  16. Tietenkin kiintiö toimii niin, että joku syrjäyttää toisen pätevämmän. Eihän kiintiötä muuten tarvittaisi!

    Joskus kiintiöitä on, vaikka niitä ei (ainakaan enää) mihinkään tarvittaisikaan. Esimerkiksi hallinnon opiskelijaedustustajia valittaessa pitäisi periaatteessa ottaa huomioon hakijan sukupuoli, mikä on käytännössä hankalaa, kun hakijoita on yleensä korkeintaan yhtä paljon kuin paikkoja ja tiedekuntien opiskelijoiden sukupuolijakauma korreloi tiedekuntaneuvostojen opiskelijajäseneksi hakevien sukupuolijakaumaan. Eri sukupuolta olevien hakijoiden pätevyydessä tai mahdollisuudessa tulla valituksi ei ainakaan omassa yo-kunnassani ollut mitään eroa. Muistan hämärästi periaatteelliset keskustellut SYL:n tapaamisissa siitä, pitäisikö sitten "väärää sukupuolta" oleva ainoa hakija hylätä, jatkaa hakuaikaa ja puolipakottaa vaikka joku "oikeaa sukupuolta" edustava tuttu hakemaan - eli onko tärkeämpää lain kirjain vai henki.

    Oikeuseettinen tarkastelu on tietenkin myös aivan pätevä, en sitä mitenkään kiistä. Minun tarkoitukseni oli lähinnä korostaa, että nämä näkökulmat eivät ole ristiriidassa keskenään. Oikeuseettinen tarkastelu on toisella tavalla "herkkä" sille, mikä ihmiskuva meillä on, koska jos lopputulos on, että miehiä on enemmän insinööreinä, "kaikki samanlaisia"- ihmiskuvasta päätellään herkästi, että jonkun oikeuksia poljetaan, niinkuin Rosa Meriläinen teki siinä linkittämässäni kirjoituksessa.

    Oikeusetiikan juju on se, ettei pelkästä lopputuloksesta voida tehdä tuollaista johtopäätöstä vaan pitäisi tarkastella sitä, onko olemassa jotakin, joka estää jonkin oikeuden toteutumisen. Puhtaasti oikeuseettisesti tarkasteltuna naisten oikeutta koulutukseen loukattiin vuoteen 1901 asti, johon saakka naisten tulia hakea erivapautta sukupuolensa aiheuttamasta esteestä päästääkseen yliopistoon. Tällöinkin oltaisiin voitu kinastella siitä, onko lopputuloksen jakauma siedettävä - ja varmasti aikanaan argumentoitiinkin niin, ettei naisia yleensä edes kiinnosta koulutus vaan perhe. Kun tuo rajoitus poistettiin alkoikin korkeakoulujen naisistuminen - vuosisadassa tapahtui raju muutos.

    Spekulointini siitä, miten naisten tekniikan opiskelua voitaisiin lisätä ilman kiintiöitä tai sukupuolipisteitä liittyi enemmän siihen, että ylipäätään lahjakkaita hakijoita tarvittaisiin tekniikan alalla enemmän, jolloin kannattaa poistaa niitä pienempiäkin esteitä naisten kiinnostukselle, vaikkeivät ne varsinaisesti naisten oikeuksia loukkaisikaan.

    Utilitaristinen tarkastelu ainakin pakottaa arvioimaan hyötyjä ja kustannuksia, joita näiden "oikeuksien" turvaaminen aiheuttaa -- jos ihmiskuva on väärä, niin "oikeuksien" turvaaminen tuottaa enemmän kustannuksia kuin hyötyjä.

    Oikeusetiikassa vastaava kontrollimekanismi on se, kun joku oikeus on ristiriidassa jonkin toisen oikeuden kanssa - tällöin joudutaan miettimään kumpi oikeus on tärkeämpi. Esimerkiksi kiintiöiden ja sukupuolipisteiden voidaan helposti todeta loukkaavan oikeutta yhdenvertaiseen kohteluun - ja se on kuitenkin aika tärkeä oikeus.

    VastaaPoista
  17. Oikeusetiikan juju on se, ettei pelkästä lopputuloksesta voida tehdä tuollaista johtopäätöstä vaan pitäisi tarkastella sitä, onko olemassa jotakin, joka estää jonkin oikeuden toteutumisen.

    Mutta tämä ei ole se tapa, jolla asiaa perustellaan. "Naisten oikeudet" eivät tarkoita arkikielessä sitä, että naisilla ei saa olla esteitä joita miehillä ei ole, vaan että naisia pitää olla johtokunnissa jne. yhtä paljon.

    Juuri itsekin sanoit, että on jouduttu miettimään toteutetaanko lain kirjainta vai henkeä. Minusta on selvää, että tässä on taustalla ajatus, että kaikki ovat samanlaisia, ja erilaisuus on selvä indikaatio oikeuksien toteutumattomuudesta ja muuta ei tarvita.

    Oikeuseettisessä tarkastelussa on eri sudenkuopat ja ongelmat, mutta siinäkin on omansa. Utilitaristisen tarkastelun ongelmana on jotakuinkin se (en muista kuka tämän kommentoi joskus blogiini, mutta se oli hyvä veto), että jos oletamme sen kompositionaaliseksi, niin aina päädytään tilanteeseen, että on oikeutettua pakottaa muutama ihminen orjuuteen, jotta muut saavat hieman paremman makuista jäätelöä.

    Oikeuseettisessä tarkastelussa on ongelmana se, että oikeuksien laittaminen "järjestykseen" riippuu täysin ihmiskuvasta. Jos ihmiskuva on väärä, niin järjestyskin voi olla väärä, ja saadaan tilanne, jossa jokaisella on polkupyörä, mutta kaikki näkevät nälkää ja ovat sokeita.

    Arvovalintaa _sinänsä_ ei määrää mikään objektiivinen seikka, mutta usein kyse ei olekaan siitä, että jotain objektiivista asiantilaa sinänsä pidettäisiin arvojen osoituksena, vaan siitä, että arvo voidaan objektiivisessa tarkastelussa asettaa toisia arvoja vastaan. Se, millaisia valintoja eri arvojen välillä joudutaan tekemään, on empiirinen, tosiasioista riippuva tekijä. Tätä eivät ihmiset usein tunnusta esimerkiksi talouspolitiikan suhteen. Heidän mielestään on "arvovalinta", rahoitetaanko alaa X lisää, mutta kun kysytään, mistä leikataan tai keneltä otetaan pois, tämä kysymys leimataan "ideologiseksi".

    Näkisin, että oikeuseettinen tarkastelu on herkempi tällaiselle, koska "oikeuksien takaaminen" nähdään liian helposti itsenäisenä arvovalintana yllä olevaan tapaan.

    VastaaPoista
  18. Mutta tämä ei ole se tapa, jolla asiaa perustellaan. "Naisten oikeudet" eivät tarkoita arkikielessä sitä, että naisilla ei saa olla esteitä joita miehillä ei ole, vaan että naisia pitää olla johtokunnissa jne. yhtä paljon.

    Se, että arkikielessä käytetään sanaa 'oikeus', ei vielä tee jostakin mielipiteestä oikeusetiikkaa. Voi tosin kysyä, onko joidenkin mielestä olemassa 'oikeus olla johtokunnan jäsen', koskeeko se kaikkia ja mitä moisesta seuraisi.

    Juuri itsekin sanoit, että on jouduttu miettimään toteutetaanko lain kirjainta vai henkeä. Minusta on selvää, että tässä on taustalla ajatus, että kaikki ovat samanlaisia, ja erilaisuus on selvä indikaatio oikeuksien toteutumattomuudesta ja muuta ei tarvita.

    Niin, mutten sanonut kyseisen lain tai keskusteluun osallistuneiden noudattaneen puhdasta oikeusetiikkaa. Taustalla oli muuten erilainen näkemys siitä, miten lakia ylipäätään sovelletaan, eikä kukaan muistaakseni pitänyt ko lakia an sich tarpeellisena tuossa tilanteessa. Sen verran poliittista realismia oli kuitenkin, että lain muuttuminen nähtiin epätodennäköiseksi, vaikkakin ehkä toivottavaksi vaihtoehdoksi.

    Oikeuseettisessä tarkastelussa on ongelmana se, että oikeuksien laittaminen "järjestykseen" riippuu täysin ihmiskuvasta. Jos ihmiskuva on väärä, niin järjestyskin voi olla väärä, ja saadaan tilanne, jossa jokaisella on polkupyörä, mutta kaikki näkevät nälkää ja ovat sokeita.

    Ei tämä ole oikeusetiikan erityisongelma - toki ordinaalijärjestys tarvitaan, mutta oikeuksia ei sentään tarvitse mitenkään muuten kvantifioida toisin kuin utilitarismissa, jossa hyödyt ja haitat pitäisi voida laskea, jotta voidaan sanoa, kumpi on suurempi. Tietenkin ihmiskuva vaikuttaa oikeuksien määrittelyyn ja järjestykseen, mutta yritä edes keksiä vähän realistisempi esimerkki - en ihan heti usko, että kovin monella olisi ihan niin vinksahtanut ihmiskuva, että pitäisi pyöräilyä yhtenä kaikkein tärkeimmistä oikeuksista.

    Se, millaisia valintoja eri arvojen välillä joudutaan tekemään, on empiirinen, tosiasioista riippuva tekijä. Tätä eivät ihmiset usein tunnusta esimerkiksi talouspolitiikan suhteen. Heidän mielestään on "arvovalinta", rahoitetaanko alaa X lisää, mutta kun kysytään, mistä leikataan tai keneltä otetaan pois, tämä kysymys leimataan "ideologiseksi".

    Kysymyshän on ideologinen, jos siinä oletetaan, ettei valtion tai kunnan tuloja voitaisi lisätä menojen kattamiseksi. Voimme olla sitä mieltä, ettei sen valitseminen järkevää vaikkapa pitkän tähtäimen taloudellisen kehityksen kannalta, mutta tuon valinnan kategorinen kieltäminen jo kysymyksen asettelussa on silti ideologista.

    Näkisin, että oikeuseettinen tarkastelu on herkempi tällaiselle, koska "oikeuksien takaaminen" nähdään liian helposti itsenäisenä arvovalintana yllä olevaan tapaan.

    Oikeuksien kohdalla ei ole kyse pelkästään siitä, ettei kaikkia oikeuksia välttämättä voida rahoittaa, vaan oikeudet voivat joutua ihan selvään ristiriitaan keskenään. Viimeistään silloin joudutaan miettimään, kumpi niistä on oikeasti tärkeämpi.

    VastaaPoista